|
Lisätietoa: www.tilinpaatosopas.fi
Asunto-osakeyhtiöiden tilintarkastus Oy Helsinki on tuottanut sisällön tähän osioon.
|
|
Tilintarkastaja katsoi, että yhtiökokouskutsu oli ollut siten puutteellinen suuren hankkeen rahoituksen osalta, että tilikaudella tehty koko hanketta koskeva yhtiökokouksen päätös ja sen perusteella hallituksen toteuttamat toimet: urakkakilpailutuksen perusteella tehty urakoijan valinta ja urakan käynnistäminen olivat laittomia. Hän antoi poikkeuksellisen tilintarkastuskertomuksen.
Kommentti ja miten tulisi menetellä tilanteessa
Asia olisi tullut selvittää jo tilintarkastuksen aikana keskustellen isännöitsijän ja tarvittaessa hallituksen kanssa asiasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Viime vaiheeseen jätetyn kommentoinnin vuoksi asiaa ei ehditty yhtiön johdon toimesta selvittää ennen yhtiökokouskutsun - ja sen mukana poikkeavan tilintarkastuskertomuksen - lähettämistä.
Ennen varsinaista yhtiökokousta yhtiön johto hankki lakiasiantuntijan lausunnon, joka osoitti, että menettely oli ollut laillinen: Vaikka yhtiökokouskutsu itsessään ei sisältänyt urakasta mm. nimenomaista mainintaa rahoitusjärjestelystä päättämisestä, oli kutsussa hankepäätöksen yhteydessä viitattu mukana olleeseen liitteeseen, jossa hanketta koskevat päätettävien asioiden yksityiskohdat - mm. rahoitusjärjestelyt oli selvitetty.