STT: Baltian kiinteistömarkkinat kasvavat rajusti
Jäsentiedote, julkaisupäivä 29.9.2005
Baltian kiinteistömarkkinoiden rajun kasvun ennustetaan jatkuvan. Viron ja Latvian keskuspankit varoittivatkin äskettäin hintakuplan mahdollisesta puhkeamisesta, uutisoi STT. Myös kiinteistöalalla vaara tunnustetaan, mutta kasvun uskotaan jatkuvan vielä 5-7 vuotta. Baltian suurimman kiinteistöyhtiön perustaja ja pääomistaja Paul Oberschneider sanoo, että varsinkin asuntomarkkinoille sijoittavien odotukset ovat liian suuret.
"Uudet asunnot on usein ylihinnoiteltu, ja hinnat ovat nopeasti lähestymässä EU-maiden keskitasoa", arvioi Oberschneider.
Asuntojen hinnat ovat kaikissa Baltian maissa nousseet 30-50 prosenttia kuluvan vuoden aikana. Esimerkiksi halutuimmilla alueilla Tallinnassa hinnat ovat jopa kaksinkertaistuneet 1,5 vuodessa.
Hintojen nousu johtuu pääasiassa siitä, ettei tarjonta vastaa kysyntää. Myös lainojen korot ovat historiallisen alhaiset. Virosta keväällä alkanut raju korkokilpailu on levinnyt myös Latviaan ja Liettuaan. Pankit tarjoavat asuntolainoja jopa nollamarginaalilla.
Asuntojen hintoja Baltiassa nostavat myös uusille EU-markkinoille tulleet ulkomaiset sijoittajat. He ovat erityisen kiinnostuneita Tallinnan, Riian ja Vilnan vanhojen kaupunkien kiinteistöistä. Innokkaimmat sijoittajat tulevat Pohjoismaista, Irlannista, Hollannista ja Britanniasta.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta