Taloyhtio.net
Sivukartta Keskustelu Kiinteistöliitto
Etusivu Ajassa Asuminen Hallinto Lakitieto Talous Hoito ja kunnossapito Peruskorjaus ja remontointi Talotekniikka Jäsensivut
Etusivu > Talous > Ajankohtaista > Veroille maksettava palautuskorko alenee

Veroille maksettava palautuskorko alenee
Jäsentiedote, julkaisupäivä 23.8.2004

Veroille maksettavat palautuskorot alenevat. Muutoksen jälkeen veronpalautuksille maksettavan palautuskoron korkokanta on sidottu yleiseen markkinakorkotasoon myös arvonlisäveron, kiinteistöveron, varainsiirtoveron sekä perintö- ja lahjaveron osalta. Palautuskorko on 0,5 prosenttia syyskuun alusta vuoden 2005 loppuun. Tämä korko ei ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa.

Palautuskorko lasketaan vähentämällä kaksi prosenttiyksikköä viitekorosta. Viitekorko on kalenterivuotta edeltävälle puolivuotiskaudelle vahvistettu korkolain mukainen viitekorko. Voimaantulosäännöksen mukaan palautuskorko lasketaan elokuun loppuun saakka 9 prosentin suuruisena.

Muutos merkitsee verotuksen korkojen yhdentymistä, sillä ennakonpalautuksille, jotka yleensä maksetaan verotuksen valmistumisen jälkeen joulukuussa, maksettava korko on laskettu samalla tavalla jo vuodesta 1996 lähtien.

Takaisin


Kommentoi ja keskustele uutisesta

Ei yhtään kommenttia!

Lisää kommenttisi

Kirjoita alla olevaan lomakkeeseen oma kommenttisi tiedotteesta. Paina lopuksi "Kommentoi" -painiketta lisätäksesi kommenttisi.

Aloita kommentointi kirjautumalla