Sähköliittymien hinnoittelu selkeytyy
Jäsentiedote, julkaisupäivä 2.3.2005
Energiamarkkinavirasto on vahvistanut sähköliittymien hinnoittelussa 1.7.2005 lähtien käytettävät periaatteet. Niiden myötä sähköliittymien hinnoittelu selkeytyy ja eri sähköyhtiöt soveltavat jatkossa nykyistä yhdenmukaisempia hinnoitteluperiaatteita. Sähköliittymien hintoja eri sähköyhtiöiden alueilla ei kuitenkaan vaadita yhtenäistettäviksi, vaan liittymien hinnat voivat edelleen vaihdella yhtiöiden välillä riippuen rakennuskustannuksista. Annetut päätökset perustuvat 27.12.2004 voimaantulleeseen sähkömarkkinalain muutokseen.
Energiamarkkinaviraston vahvistamien hinnoitteluperiaatteiden mukaan kotitalouksien sähköliittymien hinnoittelussa on jatkossa noudattava yleensä ns. vyöhykehinnoittelua. Tällä tarkoitetaan liittyjien jakamista yhtenäisin perustein liittyjän sijainnin perusteella erilaisiin hintavyöhykkeisiin, joille sähköyhtiö määrittelee hinnastoonsa vakiohinnan. Vyöhykkeet sähköyhtiö voi rajata esimerkiksi asemakaava-alueeseen tai etäisyyteen muuntamolta. Vyöhykehinnoittelua sovelletaan, kun liittyjä voidaan teknisesti ilman erityistoimenpiteitä liittää olemassa olevaan sähköverkkoon tai muuntopiiriin.
Vyöhykehinnoittelun ulkopuolisiin liittyjiin tulee soveltaa ensisijaisesti ns. aluehinnoittelua. Tällä tarkoitetaan liittymähinnan määrittelyä tietylle ennalta rajatulle sähköistettävälle alueelle, esimerkiksi lomamökkialueelle tai saareen. Näissä tapauksissa sähköyhtiö määrittelee kyseiselle alueelle sähköistyskustannusten ja mahdollisten liittyjien määrän perusteella keskimääräisen liittymismaksun. Aluehinnoittelulla sähköyhtiö voi suunnitella alueen sähköistämisen ja verkonrakentamisen kokonaisuuden kannalta järkevimmällä tavalla.
Sähköyhtiöiden on noudatettava nyt annetuissa päätöksissä vahvistettuja periaatteita viimeistään 1.7.2005 tai sen jälkeen tehtävissä liittymissopimuksissa. Osa sähköyhtiöistä soveltaa jo nykyisin liittymähinnoittelussaan näitä periaatteita.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta