RALA ry lyhyesti
Toiminnan tarkoitus
Rakentamisen Laatu RALA ry on rakennusalan osapuolia kokoava yhteistoimintaelin, jonka tarkoituksena on edistää terveistä lähtökohdista kilpailevan, laaduntuottokykyisen ja tehokkaan toimintaympäristön kehittymistä. RALA:n tavoitteena on olla koko toimialan laatufoorumi. RALA noudattaa toiminnassaan ehdotonta puolueettomuutta ja luottamuksellisuutta.
RALA:n perustivat v. 1997 rakentamisen keskeiset markkinaosapuolet. Yhdistyksen sääntöjen mukaan jäseniksi voidaan hyväksyä sellaisia rakennusteollisuuden laatua edistäviä rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka ovat päätoimialansa perusteella rakentamisen tai sen palvelujen tilaaja- tai toteuttajajäseniä.
RALA tuottaa alan osapuolten ja sidosryhmien käyttöön seuraavat palvelut:
- rakennusyritysten pätevyyden toteaminen
- rakennusyritysten toimintatapojen arviointi
- laadun mittaus- ja palautetyökalut
Lisäksi RALA hoitaa suunnittelu- ja rakennuttajakonsulttien laatujärjestelmän arviointimenettelyn asiamiestehtäviä RAKLI:n, SKOL:n ja ATL:n kanssa tehdyn sopimuksen perusteella.
Toiminnan organisaatio
RALA:n jäsenyhdistysten vuosikokous päättää mm. tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä sekä vahvistaa seuraavan vuoden talousarvion. Vuosikokouksessa tilaaja- ja toteuttajatahot tasapuolisesti nimittävät edustajansa hallitukseen. Näiden lisäksi hallitukseen voidaan valita kaksi viranomaisedustajaa jäsenistön ulkopuolelta.
Hallitus vastaa yhdistyksen taloudesta ja suunnittelee yhdistyksen toiminnan kehittämistä pitkällä aikavälillä. Se seuraa, valvoo ja vahvistaa RALA:n palveluiden sisällön ja ohjeet. Lisäksi se valitsee arviointilautakunnan jäsenet ja ratkaisee sen päätöksistä tehdyt valitukset.
Arviointilautakunta käsittelee ja toteaa rakennusyritysten pätevyydet sekä päättää rakennusyritysten toimintatapojen hyväksyntöjen myöntämisestä. Se on jakautunut kolmeen jaostoon, mvr-, talonrakennus- ja talotekniikkajaostoihin. Kussakin jaostossa on kuusi varsinaista jäsentä: kaksi tilaaja-, kaksi toteuttaja- ja kaksi asiantuntijatahon edustajaa.
Toiminnanjohtaja johtaa RALA:n toimistoa, joka on välittömässä kosketuksessa yritysasiakkaisiin sekä valmistelee ja esittelee asiakkaiden yrityspätevyys- ja arviointimenettelyiden hyväksyntähakemukset arviointilautakunnalle.
RSA- laatujärjestelmä on kuvattu osoitteessa: www.rala.fi/palvelut/laatujarjestelma