Taloyhtiöiden hissiremontit usein julkisia hankintoja
Jäsentiedote, julkaisupäivä 24.1.2006
Taloyhtiöiden hissiremontteihin on sovellettava julkisista hankinnoista annettua lakia, jos valtion ja kunnan myöntämän tuen yhteenlaskettu määrä ylittää 50 prosenttia. Esimerkiksi Helsingissä kau-punki myöntää usein hankkeisiin 10 % hissiavustuksen valtion myöntämän 50 % lisäksi.
Lakia julkisista hankinnoista on noudatettava sellaisissa yksityisten tahojen hankkeissa, joissa valti-on tai kunnan myöntämän tuen määrä on yli puolet hankkeen arvosta. Asunto-osakeyhtiöille tämä tarkoittaa erityisesti huomion kiinnittämistä laissa asetettuihin menettelyvaatimuksiin, kun yhtiö kilpailuttaa hissinrakennushanketta. Lain pääperiaatteita ovat hankintojen avoin ja tehokas kilpai-luttaminen sekä tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu.
Lain soveltamisalan piiriin kuuluvasta hissinrakennushankkeesta on joko ilmoitettava Julkiset han-kinnat -lehdessä tai sähköisessä JULMA-ilmoituskanavassa tai tarjouksia on muutoin pyydettävä hankkeen kokoon ja laatuun nähden riittävä määrä.
Tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Jos muuta valintaperustetta ei ole kerrottu tarjouspyynnössä, tarjouksista on valittava hinnaltaan halvin. Jos valintaperusteeksi on tarjouspyynnössä ilmoitettu kokonaistaloudellinen edullisuus, valinta on tehtävä mainituilla arviointiperusteilla, joita voivat olla esimerkiksi hinta, laatu ja toimitusvarmuus.
Valintapäätös on perusteltava ja sitä on käytävä ilmi valintaperusteet. Päätös on annettava tiedoksi kaikille tarjoajille. Päätökseen pitää liittää ohjeet siitä, miten päätökseen tyytymätön voi saattaa asian markkinaoikeuden tutkittavaksi.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta