Taloyhtio.net
Sivukartta Keskustelu Kiinteistöliitto
Etusivu Ajassa Asuminen Hallinto Lakitieto Talous Hoito ja kunnossapito Peruskorjaus ja remontointi Talotekniikka Jäsensivut
Etusivu > Peruskorjaus ja remontointi > Ajankohtaista > Julkisivuremontti 2011 -kilpailussa palkittiin kolme onnistunutta julkisivukorjausta

Julkisivuremontti 2011 -kilpailussa palkittiin kolme onnistunutta julkisivukorjausta
Muu tiedote, julkaisupäivä 17.10.2011

Julkisivuremontti 2011 -kilpailussa päädyttiin palkitsemaan kolme onnistunutta, 20-luvun, 50-luvun ja 70-luvun arkkitehtuuria edustaneiden kerrostalojen julkisivuremontit. Ensimmäisen sijan jakavat vuonna 1970-luvulla valmistunut As Oy Vattuniemenkatu 4 ja 1950-luvulla valmistunut As Oy Mannerheimintie 83-85. Kunniamaininnalla palkitaan Asunto-osakeyhtiö Pääskylänkatu 7:n julkisivuremontti.

Tuomariston mielestä 1. palkinnolla palkittavassa Asunto Oy Vattuniemenkatu 4:n remontissa hanke valmisteltiin erittäin perusteellisesti huomioiden myös asunto-osakkaiden yhdenvertaisuus. Tämä korostui erityisesti ikkunoiden ja parvekkeiden korjaamisessa, koska esimerkiksi parvekkeita haluttiin laajentaa. Tiedottamisen kannalta erinomainen keino oli se, että suunnittelija ja isännöitsijä järjestivät hallituksen jäsenille erillisiä katselmuksia remontin aikana.

50-luvun olympialaisiin rakennetuissa Asunto Oy Mannerheimintie 83-85:ssä piti löytää kestävä ja pitkäaikainen tekninen ratkaisu julkisivujen korjaamiseksi. Hankesuunnitteluvaihe venyi poikkeuksellisen pitkäksi, koska sen aikana tehtiin koekorjauksia ja seurattiin, miten uusi julkisivurappauspinta kestää Mannerheimintien vilkkaan liikenteen aiheuttamaa tärinää. Hanketta sävytti kaiken aikaa kiireettömyys ja asioihin paneutuminen sekä moitteettomasti sujunut yhteistyö. Tästä kokonaisuudesta tuomaristo halusi palkita myös Mannerheimintie 83-85:n remontin 1. palkinnolla.

Lisäksi tuomaristo palkitsi Asunto-osakeyhtiö Pääskylänkatu 7:n kunniamaininnalla erinomaisesti läpiviedystä julkisivukorjauksesta, jonka hankesuunnittelussa paneuduttiin erityisesti korjauskustannusten hallittavuuteen ja aikataulussa pysymiseen sekä laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseen.

Kilpailun taustaa

Julkisivuremontti 2011 -kilpailu järjestettiin nyt toisen kerran. Tällä kertaa ehdotuksia tuli 11 julkisivukorjauskohteesta. Kilpailutoimikunta kiinnitti valinnoissaan huomiota erityisesti korjauksen onnistuneisuuteen, kestävän kehityksen periaatteisiin ja elinkaaritalouteen. Konkreettisemmin kilpailuun ilmoitetuista kohteista arvioitiin mm. hankesuunnittelun ja päätöksentekoprosessin onnistumista, kustannusten hallintaa ja toimintaa remontin aikana sekä tiedottamista ja lopputuloksen laadukkuutta.

Kilpailun tarkoituksena on edistää asunto-osakeyhtiöiden julkisivukorjaamisen hyviä käytänteitä ja viedä niitä käytännön esimerkkien avulla niille tahoille, jotka tarvitsevat julkisivukorjaamista, tekevät julkisivukorjaamista koskevia päätöksiä, suunnittelevat tai toteuttavat hyviä ja laadukkaita julkisivuja.

Tuomaristoon kuuluivat puheenjohtajana Juhani Siikala ja Ben Grass Asunto- ja Kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat ry AKHA:sta, puheenjohtaja Mikko Tarri ja sihteeri Riina Takala Julkisivuyhdistyksestä sekä Betoni-lehden päätoimittaja, arkkitehti Maritta Koivisto.

Lähde ja lisätietoa: Julkisivuyhdistys ry
(linkki valintojen perusteluihin Julkisivuyhdistyksen sivuille)

Takaisin


Kommentoi ja keskustele uutisesta

Ei yhtään kommenttia!

Lisää kommenttisi

Kirjoita alla olevaan lomakkeeseen oma kommenttisi tiedotteesta. Paina lopuksi "Kommentoi" -painiketta lisätäksesi kommenttisi.

Aloita kommentointi kirjautumalla