Sähkösaunan ylilämmitettävä kiuas on paloriski
Lehdistötiedote, julkaisupäivä 10.9.2007
Turvatekniikan keskus (TUKES) on selvittänyt julkisten sähkösaunojen paloturvallisuutta. Hotelleissa, hoitolaitoksissa ja vastaavissa julkisissa tiloissa on viime aikoina tapahtunut saunapaloja sekä läheltä piti -tilanteita. Selvityksen perusteella kiukaiden pisimpiä sallittuja yhtäjaksoisia päälläoloaikoja rikotaan yleisesti. Myös ilmanvaihdon ja kiukaan termostaatin väärä sijoitus toisiinsa nähden aiheuttaa ongelmia.
TUKES selvitti julkisten tilojen sähkösaunojen turvallisuutta käymällä kohteissa, joissa saunoja lämmitetään pitkin päivää. Katselmus osoitti, että yleisimpänä paloriskinä on saunan yhtäjaksoinen päällä pitäminen yli sallitun aikarajan. Sähkölämmitteisiä saunoja koskevassa standardissa suurimmaksi kiukaan yhtäjaksoiseksi päälläoloajaksi osoitetaan 12 tuntia, jonka jälkeen täytyy olla vähintään 6 tunnin lepoaika. Kiuasvalmistaja voi osoittaa jollain muullakin luotettavalla ja tutkitulla tavalla kiukaan turvallisuuden, mutta standardiin viittaaminen on yleisin tapa.
Myös ilmanvaihdon sijoituksesta löytyi turvallisuuteen vaikuttavia riskitekijöitä. Saunan suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota tuloilmaventtiilin ja kiukaan termostaatin keskinäiseen sijoitukseen siten, että viileä tuloilma ei jäähdytä kiukaan termostaattia. Nykyiset saunojen eri rakentamisohjeet ovat ristiriitaisia jos tarkastellaan kiukaan asennusohjetta ja saunan ilmanvaihtoa yhdessä.
Jos saunan paneelit tummuvat kiukaan yläpuolelta tai takaa, on se useimmiten osoitus liian kuumana toimivasta kiukaasta. Tällöin on varmistettava kiukaan termostaatin toimivuus ja sijoitus, sekä kiukaan riittävä etäisyys seinäpaneelista.
Sähkösaunojen kiuasasennuksiin, käyttöohjeisiin ja ilmanvaihdon järjestämiseen tarvitaan täsmentäviä ohjeita, jotta vältetään paloriskit. TUKES jatkaa sähkösaunoja koskevaa selvitystyötä yhteydenpidolla kiuasvalmistajiin sekä ohjeistuksesta vastaaviin organisaatioihin.
Kotitalouksien sähkösaunapaloissa syynä on usein se, että kuuman kiukaan päällä on vaatteita kuivumassa ja ne putoavat kuumuuden löysäämältä narulta kiukaalle. Saunaa päälle kytkettäessä tulee aina varmistua, ettei kiukaan päällä ole mitään tavaraa ja kiuas voidaan kytkeä turvallisesti toimintaan. Pyykinkuivausta ei suositella suoritettavaksi löylytiloissa lainkaan. Kotisaunoissakin on syytä kiinnittää huomiota pitkäaikaisen kiukaan päällä pitämisen riskeihin, termostaatin ja kellokytkinten kuntoon sekä oikeisiin kiukaan ja ilmanvaihdon asennuksiin.
TUKESin selvitysten mukaan sähkökiukaat sytyttävät vuosittain kotitalouksissa ja julkisissa tiloissa noin 50 rakennuspaloa.
Lisätietoja TUKES: ylitarkastaja Antti Nenonen, puh. 010 6052 348