Taloyhtiö.net - tiedon lähteellä
| Ajassa | Asuminen | Hallinto | Lakitieto | Talous | Hoito ja kunnossapito | Peruskorjaus ja remontointi | Talotekniikka | Jäsensivut
Etusivu > Hoito ja kunnossapito > Ajankohtaista > Kuivuus uhkaa puustoa - vapaaehtoinen kastelu suotavaa

Kuivuus uhkaa puustoa - vapaaehtoinen kastelu suotavaa

Muu tiedote, julkaisupäivä 31.7.2006

Kuivuus aiheuttaa paikoitellen puustolle ja kasvillisuudelle ongelmia, joihin kiinteistönomistaja voi mahdollisuuksien mukaan ja tietenkin pahempia ongelmia aiheuttamatta yrittää vaikuttaa. Kaupunkialueiden puusto on nyt monessa paikassa kovilla. Aktiivisten asukkaiden ja taloyhtiöiden puuston kastelutalkoisiin on tarvetta kuivimmilla alueilla.

Kuivuuden jatkuessa ja myös viime kesien kuumuuden vuoksi ovat katu- ja puistopuut vaarassa kärsiä tavanomaista laajemmin, koska esim. Helsingin kaupungin puisto-osasto ei ehdi hoitamaan kastelua riittävästi. On puhuttu jopa satojen puiden kuivumisesta ja menettämisestä. Tilanne on huolestuttava ja vahingot voivat olla jopa vuosikymmenten mittaisia, mikäli puita kuolee kuivuuteen.

Kuivumisvarassa olevan puuston kastelu on tietenkin täysin vapaa-ehtoinen toimenpide, varsinkin kun vastuu on yleensä muualla kuin kiinteistöllä. Jos kiinteistö sijaitsee kunnassa tai alueella, jossa veden säännöstely on kuivuuden takia näköpiirissä, kasteluun ei myöskään pidä ryhtyä. Muussa tapauksessa voidaan taloyhtiössä harkita, voisiko ympäristönäkökohtia ajatellen auttaa puita pääsemään pahimman kuivuuden yli.

Taloyhtiöitä kehoitetaankin miettimään tarvetta puiden ja viheralueiden kastelutalkoisiin. Tämä koskee niin katu- ja puistopuita kuin taloyhtiöiden omia pihapuita. Vaikka vastuu puista onkin ne istuttaneilla tahoilla, on puiden kastelussa kyse kaupunkiympäristön viihtyisyydestä asukkaiden kannalta sekä puiden tärkeydestä kaupunkiluonnolle.

Esimerkiksi Helsingin Veden 1.000 litraa vesijohtovettä maksaa vain 1,96 euroa, joten hinnasta hyvä työ ei ole kiinni. Kastelu tehoaa parhaiten maan pinnan tultua märäksi, koska silloin vesi imeytyy maahan paremmin. Kastelutarve ei siis poistu ensimmäisten sadepisaroiden ilmestyessä, vaan kastelua olisi hyvä jatkaa ensi sateiden jälkeenkin.

Päivitetty viimeksi: 7.1.2009 // Timo Tossavainen
Taloyhtio.net -etusivulle Haku Sivukartta Kirjaudu Keskustelu