Joulukuun Kiinteistölehti ilmestynyt
Muu tiedote, julkaisupäivä 3.12.2010
Hissit vanhenevat, mutta eivät muutu vaarallisiksi jos niitä kunnolla huolletaan. Pysähtymistarkkuuden parantaminen on yksi perusasioista. Myös hissin huoltajan työturvallisuus on osa hissin turvallisuutta. Kulkutiet hissien konehuoneisiin voivat olla ahtaita, pimeitä ja pölyisiä. Vanhojen hissien peruskorjaus on nykyisin lähes yhtä merkittävää kuin uusien asentaminen.
Arkijärki auttaa siivouspalvelujen ostossa. Sovitaan tarkasti, mitä ja milloin siivotaan. Valitukset välitetään isännöitsijän kautta - kiitoksia voi antaa itsekin. Mikäli siivouspalvelut hankitaan suoraan, on tuotevastuulaki muistettava.
Uuden lain myötä vaadittavan selvityksen kunnossapitotarpeesta tekee kaksi viidestä taloyhtiöstä omin voimin tai isännöitsijänsä avustamana. Putkiremonteissa ovat sekä hintataso että eri menetelmien suosio alkaneet vakiintua. Nämä ja monta muuta seikkaa ilmenevät syksyn korjausrakentamisbarometrista.
Joulukuun numerossa on 12 sivua uusista medioista ja tekniikasta. Verkko tulee taloyhtiön viestintävälineeksi. Sosiaalinen media alkaa muutenkin olla arkipäivää. Televisionkatselukin uudistuu, kun teräväpiirtolähetykset alkavat näkyä myös antenniverkkotaloissa. Energiansäästölamppuja on muitakin kuin pienloistelamppu, josta useimmiten energiansäästölamppuna puhutaan.
Säästettiin energiaa ennenkin. Pyrkimys tarkkuuteen lämmityskuluissa ei ole uutta auringon alla, kertovat Suomen Talokeskuksen asiakastalot vuosikymmenten ajalta.
Tallinnassa sen sijaan suorastaan palellaan monessa talossa. Asukkaiden ja taloyhtiöiden löysä järjestäytyminen näkyy kiistoissa energialaskuista ja niiden maksamisesta. Isännöitsijät ja huoltoyhtiöt karhuavat laskuja asukkailta. Kaupunki ja vesi- ja energialaitokset tosin kiistelevät, kuka oikein on jättänyt maksamatta ja mitä.
Nämä ja monet muut ajankohtaiset aiheet löydät Suomen Kiinteistölehden joulukuun numerosta.
- - -
Suomen Kiinteistölehti on myös Facebookissa. Tutustu ja tykkää!
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta