Kiinteistölehdessä energiatehokkuutta ja taloyhtiön hyvää hallintoa
Muu tiedote, julkaisupäivä 25.2.2010
Talon energiatehokkuutta voi parantaa ja energiatodistuksen luokkaa parantaa melko pienilläkin toimilla. Aina ei tarvitse odottaa sitä Suurta Remonttia. Hyvä yhtiökokous puolestaan vaatii huolellisen valmistelun. Uusi Asunto-osakeyhtiölaki tulee voimaan heinäkuun alussa. Sen vaikutukset voi jo ennakoida.
Wanhan hyvän ajan helmikuun paluu on saanut monet miettimään energia-asioita. Suomen Kiinteistölehdessä on tohtori Jari Virran artikkeli talon energiatehokkuuden parantamisesta käytön ja ylläpidon osana, isojen korjausten ulkopuolellakin. Riitta Malve-Tammisen artikkeli kertoo ympäristöä säästävistä innovaatioista Helsingin uudessa Jätkäsaaressa. Lisäksi paljastetaan keinoja joilla kerrostalon energiankulutuksesta saa jopa kolmanneksen pois kohtuullisilla kustannuksilla.
Yhtiökokoukseen valmistautumisesta ja hyvästä hallinnosta kertovat rakennusneuvos Ben Grass ja isännöitsijäkonkari, toimitusjohtaja Markku Kulomäki. Myös asuntoyhtiöriitojen sovittelusta ja ISA-auktorisoinnin uudistuksesta löytyvät perusteelliset artikkelit. Sarjamme "Tähtäimessä täydellinen vuokrasopimus" jatkuu kimppakämppien ja niiden vuokraamisen ongelmia pohtimalla.
Kiinteistölehti on taloyhtiöiden oma lehti
Suomen Kiinteistölehti on taloyhtiöiden oman järjestön - Kiinteistöliiton ja kiinteistöyhdistysten - lehti taloyhtiöiden päättäjille. Kiinteistölehti on kiinteistönpidon ja korjausrakentamisen ammattilehti, joka on suunnattu asunto- ja kiinteistöyhtiöiden puheenjohtajille ja hallitusten jäsenille, isännöitsijöille, kiinteistönhoidon ja rakennuttamisen vastuuhenkilöille sekä aktiivisille asukkaille.
Taloyhtiöiden hallituksille Suomen Kiinteistölehti on oiva työkalu tietojen ajan tasalla pitämiseen. Hallituksen tiedonsaannin turvaaminen ja osaaminen hyödyttävät kaikkia osakkaita.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta