Taloyhtiö.net - tiedon lähteellä
| Ajassa | Asuminen | Hallinto | Lakitieto | Talous | Hoito ja kunnossapito | Peruskorjaus ja remontointi | Talotekniikka | Jäsensivut
Etusivu > Hallinto > Ajankohtaista > Päätös kiinteistöverotuksesta asiakkaille tällä viikolla

Päätös kiinteistöverotuksesta asiakkaille tällä viikolla

Virallinen tiedote, julkaisupäivä 30.7.2007

Verotuspäätösten postitus on alkanut ja valtaosa kiinteistön omistajista saa päätöksen vuoden 2007 kiinteistöverotuksesta tällä viikolla. Verotuspäätöksiä lähetetään n. 1,9 miljoonaa kappaletta.

Alustavan arvion mukaan vuoden 2007 kiinteistöveron tuotto kunnille on n. 866 miljoonaa euroa. Se on n. 68 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Suurin osa eli noin kaksi kolmasosaa kiinteistöverosta kertyy aikaisempien vuosien tapaan rakennuksista. Maapohjan osuus on n. vajaa kolmannes tuotosta.

Noin 65 prosenttia kiinteistöistä on sellaisia, joissa maksettava vero jää alle 170 euron. Kiinteistöveroa ei määrätä, jos vero on alle 17 euroa. Näitä kiinteistön omistajia on vajaa 10 prosenttia.

Verolipusta verotuspäätös

Kiinteistöverolippu on uudistettu ja sana verolippu korvattu termillä verotuspäätös. Verotuspäätökseen liittyy selvitysosa, jossa on kiinteistöveron laskentaperusteita koskevaa tarkempaa tietoa. Selvitysosaan on merkitty mm. tontin pinta-ala ja aluehinta, rakennuksen pinta-ala, valmistumisvuosi, neliöhinta ja ikäalennusten määrä.

Vuoden 2007 kiinteistöveron perusteet

Vuoden 2007 kiinteistöveron perusteena ovat vuoden 2006 verotusarvot ja kiinteistön sijaintikunnan vuodelle 2007 määräämät veroprosentit. Yleinen kiinteistöveroprosentti on noussut 75 kunnassa, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 58 kunnassa ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 64 kunnassa. Erillinen rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti määrättiin 129 kunnassa ja yleishyödyllisten yhteisöjen veroprosentti 285 kunnassa.

Rakennusten ja rakennelmien vuoden 2006 jälleenhankinta-arvon laskentaperusteisiin on tehty rakennuskustannusindeksin nousua vastaava korotus. Jälleenhankinta-arvot ovat tämän vuoksi nousseet n. 3 prosenttia. Ikäalennusten johdosta rakennusten verotusarvojen nousu on kuitenkin voinut jäädä tätä pienemmäksi.

Myös tonttien verotusarvoihin on tullut muutoksia. Vuonna 2005 aloitettua selvitystä merkittävimpien kasvukeskusten ja niiden lähialueiden rakennusmaan käyvästä arvosta on jatkettu. Pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristökunnissa sekä Lappeenrannan ympäristökunnissa on otettu käyttöön uudet tonttihintakartat ja aluehinnat on nostettu vastaamaan vallitsevaa hintatasoa. Myös eräissä muissa kunnissa, mm. Hämeenlinnassa, Riihimäellä, Rovaniemellä ja Salossa, on otettu käyttöön uudet tonttihintakartat ja aluehintoja on nostettu. Valtaosin tonttien aluehinnat ovat kuitenkin pysyneet ennallaan. Vaikka aluehintaa ei ole nostettu vuonna 2006, tontin verotusarvo on voinut nousta aikaisempina vuosina tehtyjen tarkistusten perusteella, jos verotusarvo ei vielä ole ollut tavoitearvossaan (73,5 % aluehinnasta). Ohjearvojen tarkistustyö jatkuu edelleen. Tavoitteena on saada myös haja-asutusalueiden ja lomatonttien aluehinnat ajan tasalle.

Eräpäivät

Alle 170 euron kiinteistövero maksetaan kerralla ensimmäisenä eräpäivänä ja sitä suurempi vero tulee maksettavaksi kahdessa erässä. Eräpäivät ovat 13.9. ja 1.11.2007.

Kiinteistöveron voi maksaa myös suoraveloituksella

Jos suoraveloitusvaltuutus on tehty viimeistään 21.6.2007, tieto suoraveloituksesta näkyy päätöksen mukana tulevalla tilisiirtolomakkeella.

Myöhemminkin tehty valtuutus ehtii vielä kiinteistöveron ensimmäisen erän maksuun, jos se tehdään viimeistään 27.8.2007. Asiakas saa tällöin erillisen ilmoituksen suoraveloituksesta ennen eräpäivää. Myös 27.8. jälkeen tehdyt valtuutukset voidaan ottaa huomioon, mutta vasta veron toisen erän maksussa 1.11.2007. Valtuutus on tällöin tehtävä viimeistään 15.10.2007.

Korjauspyynnöt ennen elokuun puoltaväliä

Jos verotuksessa on tapahtunut virhe, korjauspyyntö on hyvä tehdä välittömästi ja viimeistään elokuun puoliväliin mennessä. Tällöin uuden korjatun verotuspäätöksen ehtii saada ennen ensimmäistä eräpäivää. Selvissä virheissä korjauspyynnön voi tehdä puhelimitse asuinkunnan tai kiinteistön sijaintikunnan verotoimistoon.

Muutoksenhaku

Ensimmäisen eräpäivän jälkeen muutosta voi hakea verotuksen oikaisulautakunnalta. Kirjallinen oikaisuvaatimus osoitetaan oikaisulautakunnalle ja se toimitetaan siihen verotoimistoon, josta verotuspäätös on lähetetty.

Lähde: Verohallinto

Päivitetty viimeksi: 7.1.2009 // Timo Tossavainen
Taloyhtio.net -etusivulle Haku Sivukartta Kirjaudu Keskustelu