Ensimmäinen strategia: yleiskuva ja johtopäätökset
Vahvuudet ja heikkoudet
Taloyhtiön ensimmäinen strategia voi olla esimerkiksi yleiskuvaus taloyhtiön tilasta ja tärkeimmistä toimenpiteistä sen kohentamiseksi. Hyvä kuva taloyhtiön tilasta saadaan kirjaamalla taloyhtiön toiminnan sisäiset vahvuudet ja heikkoudet sekä ulkoiset mahdollisuudet ja uhat. Puhutaan myös SWOT-analyysistä (strenghts, weaknesses, opportunities, threats).
Jos esimerkiksi putkien kunto on keskeisin taloyhtiön ylläpitoon vaikuttava tekijä, voidaan vahvuudet ja heikkoudet tältä osin kirjata vaikkapa seuraavasti:
Sisäiset vahvuudet:
. kuntoarvio on tehty
. yhtiön omistuksessa on ns. talonmiehen asunto, jonka myymällä on mahdollista rahoittaa osa remontista.
Ulkoinen mahdollisuus:
. yhtiön sijainti ja ympäröivä palvelurakenne antavat olettaa, että panostus näkyy pitkällä tähtäyksellä myös yhtiön ja asuntojen arvossa; siten perustelut raskaallekin korjausprojektille ovat olemassa.
Sisäiset heikkoudet:
. kuntoarviota lukuun ottamatta remontin suunnittelu on vielä alkutekijöissään
. osakkaiden taloudellinen tilanne on asukasrakenteen vuoksi vaihteleva, ja edellyttää siksi monimuotoista rahoituksen suunnittelua
. yhtiön taloudessa remonttiin ei ole vielä varauduttu, joten lainanottoon on tarvetta.
Ulkoinen uhka:
. asuntojen hinnannousu on hidastumassa, ja vaarana on, ettei remonttiin sijoitettu panostus lyhyellä aikavälillä ole realisoitavissa.
Johtopäätökset
Kun vahvuudet ja heikkoudet on selvitetty, hallitus arvioi niiden merkityksen yhtiölle ja tekee niistä yhteenvedon. Jatkotoimenpiteet yllä esitettyjen vahvuuksien ja heikkouksien johdosta voisivat olla ehdotukset yhtiökokoukselle putkiremontin toteuttamisaikataulusta ja -tavasta sekä suunnittelun käynnistämisestä, monipuolisen rahoitusmallin neuvotteleminen projektille ja yhtiön omistuksessa olevan omaisuuden realisointimahdollisuuden selvittäminen.