Uusi Asumisterveysopas on ilmestynyt
Jäsentiedote, julkaisupäivä 2.5.2005
Juuri ilmestynyt Asumisterveysopas on sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman Asumisterveysohjeen soveltamisopas. Asumisterveysoppaassa käsitellään asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisten olosuhteiden tutkimisessa käytettäviä mittausmenetelmiä, tulosten tulkintaa ja annetaan ohjeita asunnontarkastuksen tekemiseen.
Terveydensuojelulain asunnontarkastusta koskevia säädöksiä on muutettu oleellisesti 2000-luvun alussa. Terveydensuojeluviranomainen voi harkintansa mukaan "ulkoistaa" asunnontarkastuksessa tehtäviä mittauksia ja selvityksiä. Käytännössä tämä merkitsee ulkopuolisten, asiantuntemuksensa osoittaneiden, alaan perehtyneiden henkilöiden käyttöä asunnossa vallitsevien olosuhteiden selvittämisessä.
Asumisterveysoppaan ohjeita on täsmennetty ja täydennetty, erityisesti asunnontarkastusta koskevien säädösten osalta. Hyväksyessään ulkopuolisen asiantuntijan käytön asunnon tai muun oleskelutilan mahdollisesti aiheuttaman terveyshaitan selvittämisessä, terveydensuojeluviranomaisen tulee ensisijaisesti edellyttää käytettäväksi Asumisterveysohjeessa ja -oppaassa mainittuja menetelmiä. Asumisterveysopas soveltuu terveysvalvonnan henkilökunnalle ja lisäksi myös sisäilmakonsulteille, kosteusmittaajille, kuntotarkastajille, mittausyrityksille sekä alan perus- ja jatkokoulutukseen käsi- ja oppikirjaksi.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta