Taloyhtio.net
Sivukartta Keskustelu Kiinteistöliitto
Etusivu Ajassa Asuminen Hallinto Lakitieto Talous Hoito ja kunnossapito Peruskorjaus ja remontointi Talotekniikka Jäsensivut
Etusivu > Hallinto > Ajankohtaista > Suomen Kiinteistölehti kesän kynnyksellä

Suomen Kiinteistölehti kesän kynnyksellä
Muu tiedote, julkaisupäivä 26.5.2011

Muuttaisitko toimistoon? kysyy Suomen Kiinteistölehden tuorein numero ja kertoo, kuinka mm. pääkaupunkiseudulla on menossa monia hankkeita, joissa vanhoja toimistorakennuksia muutetaan asuintaloiksi. Ilmiö on käänteinen vuosikymmenien takaiselle, jossa kaupunkien keskustojen vanhoja asuintaloja muutettiin ns. piilokonttoreiksi. Nyt joissakin kohteissa vanhat toimistot on kokonaan purettu pois kotien alta.

Kiinteistölehti 2011 toukokuu.jpg

Kun taloyhtiön hallituksen oma asiantuntemus ei monien suurien korjaushankkeiden yhteydessä tahdo riittää kokonaisuuksien hahmottamiseen, ei ole häpeä hakea asiantuntemusta ulkopuolelta. Päinvastoin, kuten aihetta käsittelevässä artikkelissa kerrotaan, ulkopuolisen hallitusammattilaisen käyttö voi monesti olla viisasta.

Huhtikuun alussa voimaantullutta lakia rakennusalan käännetystä arvonlisäverovelvollisuudesta puolestaan perataan artikkelissa "Käännetty arvonlisävero askarruttaa". Toisin kuten rakennusteollisuus, Kiinteistöliitto ei lähtenyt mukaan uutta järjestelmää vastustavaan rinkiin, toteaa Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen. Hänen mukaansa tämäkään laki ei kuitenkaan riitä, vaan talousrikollisuuden kitkemiseen tarvittaisiin lisää myös muita tehokkaita keinoja.

Kevään korjausrakentamisbarometri puolestaan kertoo, että taloyhtiöiden hallituksista liki puolet katsoo pystyvänsä laatimaan uuden asunto-osakeyhtiölain edellyttämät hallituksen kunnossapitotarveselvitykset tukeutumalla omaan ja isännöitsijänsä ammattitaitoon. Nämä ja monet muut ajankohtaiset artikkelit löydät taloyhtiöiden oman lehden tuoreimmasta numerosta.

Suomen Kiinteistölehti on taloyhtiöiden oma lehti

Suomen Kiinteistölehti on taloyhtiöiden oman järjestön - Kiinteistöliiton ja kiinteistöyhdistysten - lehti taloyhtiöiden päättäjille. Kiinteistölehti on kiinteistönpidon ja korjausrakentamisen ammattilehti, joka on suunnattu asunto- ja kiinteistöyhtiöiden puheenjohtajille ja hallitusten jäsenille, isännöitsijöille, kiinteistönhoidon ja rakennuttamisen vastuuhenkilöille sekä aktiivisille asukkaille.

Taloyhtiöiden hallituksille Suomen Kiinteistölehti on oiva työkalu tietojen ajan tasalla pitämiseen. Hallituksen tiedonsaannin turvaaminen ja osaaminen hyödyttävät kaikkia osakkaita. Kiinteistöliiton jäsentalot saavat yhden Kiinteistölehden jäsenmaksuun sisältyvänä jäsenetuna.

Taloyhtiö voi tilata lisäksi Kiinteistölehden jäsentarjouksena kaikille hallituksen jäsenille ja isännöitsijälle todella edullisesti: lisävuosikerta (10 numeroa) vain 22 euroa vuodessa + joka kolmas lisävuosikerta ilmaiseksi!

Lisätilaukset tästä klikkaamalla.

Takaisin


Kommentoi ja keskustele uutisesta

Ei yhtään kommenttia!

Lisää kommenttisi

Kirjoita alla olevaan lomakkeeseen oma kommenttisi tiedotteesta. Paina lopuksi "Kommentoi" -painiketta lisätäksesi kommenttisi.

Aloita kommentointi kirjautumalla