Isännöintiliitto tutki: isännöintiin luotetaan
Muu tiedote, julkaisupäivä 17.2.2011
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus kertoo, että isännöintiyrityksiä pidetään luotettavina, ammattitaitoisina ja vastuullisina. Isännöintisopimusten sisältö tunnetaan edelleen heikosti, vaikkakin hiukan edellisvuosia paremmin. - Taloyhtiöiden hallitukset ovat havahtuneet siihen, miten tärkeää on sopia isännöinnistä selkeästi, uskoo Isännöintiliiton kehityspäällikkö Heikki Kauranen.
Eniten hallitukset kehuvat isännöitsijöiden talousasioiden osaamista. Kokousten hoitamiseen ja taloushallintoon ollaan hyvin tyytyväisiä. - Perusasiat näyttävät olevan laajasti hyvässä kunnossa, Kauranen tulkitsee.
Asiakaspalveluun ja teknisiin asioihin hallitukset toivovat enemmän osaamista. Viestintä asukkaille ja taloyhtiön johtaminen kerää heikoimmat arvosanat. Vaikka viestinnässä on toivomisen varaa, taloyhtiöiden hallitukset pitävät isännöintiä palveluhenkisenä.
Huolto- ja siivouspalveluiden sekä korjausrakentamisen hankintaan noin puolet hallitusten jäsenistä on tyytyväisiä. - Neutraalien ja epätietoisten osuus on suuri, mikä voi kertoa siitä, että hallituksen jäsenet eivät oikein koe olevansa näissä asioissa asiantuntijoita, Kauranen kommentoi.
Mielikuva rahastusongelmista ei vastaa todellisuutta
Tutkimus tehtiin marras-joulukuussa, jolloin isännöintiyrityksiä kohtaan esitettiin rahastusväitteitä. - Tutkimus osoittaa, että isännöinnin osaamista arvostetaan ja isännöintiin luotetaan taloyhtiöissä vakaasti. Joidenkin tahojen lietsomat mielikuvat rahastusongelmista eivät kuvasta todellisuutta, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä toteaa.
Taloyhtiöiden hallituksiin mediakohu ei näytä vaikuttaneen, sillä isännöintiä pidetään entistäkin luotettavampana. Luotettavuus on noussut edellisvuodesta yhden kymmenyksen.
- Isännöintitoimiala on sitoutunut isännöinnin eettisiin ohjeisiin. Emme hyväksy sitä, jos joku laskuttaa sopimatta asiasta selkeästi taloyhtiön hallituksen kanssa. Tällaisesta ei kuitenkaan ole esitetty näyttöä, Heikkilä toteaa.
Yhteenvetoraportti tuloksista
Lähde: Isännöintiliitto
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta