Yli 500 uutta jäsentaloa Kiinteistöliittoon alkuvuodesta
Muu tiedote, julkaisupäivä 10.5.2010
Tammi-huhtikuun aikana Kiinteistöliiton alueellisiin jäsenyhdistyksiin liittyi 516 uutta jäsentä, joiden yhteistilavuus oli 3,3 miljoonaa kuutiota. Viime vuonna Kiinteistöliittoon liittyi ennätykselliset yli 1500 uutta jäsentaloa. Taloyhtiöt ovat myös erittäin tyytyväisiä Kiinteistöliiton ja jäsenyhdistysten toimintaan.
Tyytyväisyys palveluihin näkyy jäsenmäärän kasvuna.
Eniten uusia taloyhtiöitä liittyi jäseneksi Uudenmaan, Oulun läänin ja Varsinais-Suomen yhdistyksiin, jokaiseen yli 50 uutta jäsentä. Keski-Suomen, Kanta-Hämeen, Etelä-Savon ja Pirkanmaan yhdistyksiin tuli yli 30 uutta jäsentaloa. Päijät-Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Itä-Suomessa uusien jäsentalojen määrä oli myös mainio. Kasvava jäsenmäärä antaa vankan pohjan taloyhtiöiden edunvalvontatyölle sekä parantaa edellytyksiä tuottaa yhä parempia jäsenpalveluja.
Taloyhtiöiden kasvanut tiedon tarve on näkynyt selvästi kiinnostuksena liittyä jäseneksi Kiinteistöliittoon, joka tarjoaa jäsentaloilleen kattavat ja laadukkaat jäsenpalvelut. Uuden asunto-osakeyhtiölain aiheuttamat muutokset, kasvava korjausrakentaminen sekä energiatehokkuuteen liittyvät asiat ovat lisänneet merkittävästi taloyhtiöiden puheenjohtajien, hallitusten ja isännöitsijöiden tiedontarvetta.
Jos taloyhtiönne ei vielä ole jäsen, voi liittymisen tehdä osoitteessa: www.kiinteistoliitto.fi/jasenet/liittyminen. Jäsenpalveluista saat tietoa parhaiten oman alueesi yhdistykseltä. Kiinteistöliiton jäsenyhdistykset löytyvät osoitteesta: www.kiinteistoliitto.fi/jasenet/jasenyhdistykset.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta