Taloyhtiön korjaushanke - kyllä muuten sujuu!
Muu tiedote, julkaisupäivä 7.5.2009
Suuret remontit taloyhtiössä aiheuttavat päänvaivaa niin asukkaille, taloyhtiön hallitukselle kuin isännöitsijällekin. Hyvällä suunnittelulla ja huolellisella ohjauksella niistä voi kuitenkin selvitä suhteellisen helposti ja kivuttomasti. Uutuuskirja Taloyhtiön korjaushanke - hallinto ja viestintä tuo merkittävän avun niin pienen kuin suurenkin taloyhtiön remontin läpiviemiseen. Uutuuskirjassa käydään korjaushanke läpi vaihe vaiheelta selkeästi ja havainnollistaen. Samalla siinä neuvotaan eri vaiheisiin liittyvissä toimissa sekä viestinnässä.
Monet suomalaiset asunto-osakeyhtiöt ovat uuden haasteen edessä, kun vanhenevassa kiinteistössä alkaa olla tarve putki- ja julkisivuremontin kaltaisille peruskorjauksille. Hallituksen jäsenillä ei ole useinkaan kokemusta suurista korjaushankkeista, eikä sitä ole aina isännöitsijälläkään. Korjaushankkeen läpivieminen voi tuntua tuskallisen vaikealta, etenkin jos kyseessä on taloyhtiön ensimmäinen suuri remontti.
"Saimme sysäyksen kirjan tekemiseen taloyhtiöiden ja kiinteistöalan järjestöjen tilaisuuksissa pitämistämme luennoista. Havaitsimme kuulijoiden kanssa keskustellessamme, että taloyhtiöiden hallintoon kuuluvilla henkilöillä on halu päästä perille siitä, miten korjausprojekteja hoidetaan ja mihin seikkoihin hallinnon tulisi toimiaan keskittää. Yritämme vastata kirjallamme tähän tiedonjanoon parhaamme mukaan," kertovat kirjan kirjoittajat Jari Virta ja Martti Ojajärvi.
Uudesta asunto-osakeyhtiölaista hiljattain annetun hallituksen esityksen perusteella tiedetään, että tuleva laki velvoittaa taloyhtiön hallituksen antamaan korjaustarveselvityksen aina viideksi vuodeksi eteenpäin. Myös tämä on otettu huomioon kirjassa. "Kirjassamme kerrotaan, miten jatkossa lakisääteinen korjaustarveselvitys tehdään ja millainen selvitys täyttää tulevan lain vaatimukset", Virta ja Ojajärvi kertovat.
Taloyhtiön korjaushanke -kirja rohkaisee taloyhtiön hallitusta tarttumaan korjaushaasteisiin ajoissa. Korjaushankkeen suunnittelu ja projektinhallinta helpottuvat kirjan neuvojen ansiosta merkittävästi. Kirja on ensimmäinen lajissaan eikä näitä kullanarvoisia neuvoja löydy muualta - ei ainakaan yksissä kansissa. Kirja sopii erittäin hyvin myös suunnittelijoille ja urakoitsijoille koska he voivat sisäistää taloyhtiöiden asiakaslähtöistä toimintatapaa.
Kirjan kirjoittajilla, tekniikan tohtori Jari Virralla ja rakennusinsinööri Martti Ojajärvellä, on monipuolinen kokemus rakennusalan asiantuntijatehtävistä. Alan rautaisina ammattilaisina ja lukuisia suurremontteja nähneinä he tietävät myös käytännössä, mistä kirjoittavat.
Kiinteistöalan Kustannus Oy julkaisemassa kirjassa on 144 sivua täyttä asiaa, ja sen hinta on 38 euroa. Kiinteistöliiton jäsenet saavat kirjasta 10 % alennuksen.
Kirja on tilattavissa Kiinteistöalan Kustannus Oy:n verkkokaupasta klikkaamalla kirjan kansikuvaa, tulostettavalla ja postitettavalla tilauslomakkeella tai puhelimitse numeroista (09) 1667 6531, 1667 6513 ja 1667 6532.
Lisätietoja ja tilaukset:
www.kiinkust.fi/kirjakauppa/default.aspx?product=314
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta