Suomen Kiinteistölehti korjaa ja uudistaa huhtikuussa
Muu tiedote, julkaisupäivä 16.4.2009
"Korjaa ja uudista" on yksi keskeisiä teemoja Suomen Kiinteistölehden tuoreimmassa numerossa, joka ilmestyy juuri Helsingin Wanhassa satamassa pidettävän Taloyhtiö 2009 -tapahtuman alla. Näin lehti omalta osaltaan sivuaa taloyhtiöiden kevään ykköstapahtuman teemoittelua.
Tässä numerossa mm. selviää, mitä ARA:n ylijohtaja Hannu Rossilahti tarkoittaa, kun hän jakaa kiinteistöt eri luokkiin. Eli, mitkä ovat hänen mukaansa kiinteistöjä, joita kannattaa korjata ja uudistaa ja mitkä puolestaan ovat jo tulleet elinkaarensa päähän.
Erittäin ajankohtainen aihe nousee esille artikkelissa "Taloyhtiöt saavat kalliita lainatarjouksia". Siinä kerrotaan Suomen Kiinteistöliiton tekemästä kyselystä, jonka perusteella kävi selkeästi ilmi, millä tavalla kilpailuttamisen laiminlyöminen kostautuu lainaa otettaessa. Ajankohtainen on myös lvi-insinööri Jaakko Laksolan kooste lvi-tekniikan toimivuuden kannalta keskeisistä kevään ja kesän hoitotarkastuksista.
Artikkelissa "Onko kiinteistösi varautunut vahinkoihin" puolestaan muistutetaan, kuinka tärkeää asianmukainen vahinkoihin varautuminen kiinteistön kannalta on. Uutta asunto-osakeyhtiölakia luotaavassa artikkelisarjassa vanhempi lakimies Tiina Hallberg kertoo, mihin kunnossapito- ja muutostyöasioissa taloyhtiöiden hallinnossa kannattaa jo nyt varautua.
Aikoinaan maan ensimmäisen jäähallin ja ensimmäiset johdinautot saaneita tamperelaisia on usein epäilty siitä, että he hallitsisivat muita ketterämmin käytännön innovaatiot. Epäily saa lisäkatetta artikkelissa "Kihla auttaa kiinteistönhuollon laadunseurantaa", jossa kerrotaan kuinka paikalliselle Tampereen Vuokratalosäätiölle kehitettiin järjestelmä kiinteistönhuollon laadun täsmälliseen ja tasapuoliseen mittaukseen.
Nämä ja monet muut ajankohtaiset artikkelit löydät tuhdista, satasivuisesta Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta.
Älä myöskään unohda rekisteröityä veloituksetta Wanhassa Satamassa torstaina 23. huhtikuuta järjestettävään Taloyhtiö 2009 -tapahtumaan, jossa Suomen Kiinteistölehtikin on vahvasti mukana. Sen voit kätevästi tehdä osoitteessa www.taloyhtiotapahtuma.net. Suomen Kiinteistölehden verkkosivut puolestaan löydät osoitteesta www.kiinteistolehti.fi.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta