RT: Remontit käyntiin taloyhtiöiden kevään yhtiökokouksissa
Muu tiedote, julkaisupäivä 30.3.2009
Rakennustarkastuksen vaihtelevat tulkinnat eivät saa hidastaa töiden aloitusta
Asuntoministeri Jan Vapaavuoren viidennen, korjausrakentamiseen painottuvan Asuntofoorumin yhteydessä 23.3.2009 on julkistettu ympäristöministeriön korjausrakentamisen strategian toimeenpanosuunnitelma 2009-11. On hyvä, että saadaan ohjeet korjausrakentamisen strategian käytäntöön saattamiseksi. Rakennusteollisuus RT on kuitenkin huolissaan siitä, saadaanko rakennusalan elpymisen tiellä olevia esteitä poistettua ajoissa, jotta korjaukset ehtivät käynnistyä. Etenkin taloyhtiöillä on suuri korjausrakentamisen tarve, korjausvelka kasvaa vuosittain arviolta 2 miljardia euroa kun korjauksia lykätään.
Ripeästi remonttinsa aloittavat taloyhtiöt voivat nyt säästää selvää rahaa. Taloyhtiöille on myönnetty helmikuun alun jälkeen aloitettuihin korjaustöihin valtion 10 prosentin suhdanneluontoista korvausavustusta. Avustus koskee kerros- ja rivitaloyhtiöiden rakennusten ja piha-alueiden korjauksia, ainoa rajoitus on että työt pitää aloittaa tämän vuoden puolella. Ne saavat kuitenkin jatkua vielä koko ensi vuoden.
Taloyhtiöillä on nyt muutenkin hyvä tilanne teettää korjauksia, kun uudisrakentamisen hiljenemisen seurauksena sieltä on vapautunut resursseja korjausrakentamisen puolelle. "Rakennusteollisuus on huolissaan siitä, saavatko taloyhtiöt riittävästi tietoa korjausavustuksesta ja ymmärtävät sitä hyödyntää. Kevään yhtiökokouksissa kannattaa hankkeet laittaa liikkeelle", sanoo Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.
1960- ja 70-luvuilla rakennettuja asuinkerrostalojen korjaustarve on tällä hetkellä suuri, etenkin lvi-laitteiden ja julkisivujen osalta. Korjausrakentaminen tulisi nähdä kokonaisuuden kannalta, rakennuksen laadun, toimivuuden ja energiatehokkuuden parannuksena. Putkiremonttikin tarkoittaa käytännössä kiinteistön kokonaisvaltaista perusparannusta. Jos energiatehokkuuden parantamista ei korosteta käynnistyvissä peruskorjauksissa, menetetään ainutkertainen mahdollisuus vaikuttaa energiatehokkuuteen ja sitä kautta ilmastomuutokseen.
Laajempien korjausten yhteydessä voidaan samalla suorittaa lisä- ja muutostöitä, joissain tapauksissa rakennuksen käyttötarkoitusta halutaan muuttaa. "Lupakäytäntö ja rakennustarkastajien tulkinnat vaihtelevat nyt kunnittain, ja lupien käsittelyajat voivat olla pitkiä. Nämä pitää saada nopeasti kuntoon, muuten ne estävät rakennusalan elvytyspaketin toteutumisen", Pipatti toteaa.
Lähde: Rakennusteollisuus RT:n tiedote
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta