Kiinteistöliitto: Taloyhtiön yhtiökokouksissa tarvitaan nuijaa
Lehdistötiedote, julkaisupäivä 23.3.2007
Kevään yhtiökokoukset käyvät taloyhtiöissä kuumimmillaan. Valitettavasti joissakin kokouksissa myös kokouksen osanottajat käyvät kuumina. Mikäli yhtiökokouksessa keskitytään naapurin, hallituksen ja isännöitsijän mollaamisen, pääasiat voivat unohtua. Yhtiökokous on osakkaan oman omaisuuden valvonnan kannalta vuoden tärkein tapahtuma. Mikäli kokouksessa esillä olevia tärkeitä asioita ei voida käydä huolella läpi, eivät päätökset ole välttämättä järkeviä.
Taloyhtiön kaikilla osakkailla on kokouksessa kyselyoikeus ja toisaalta yhtiön hallituksella ja isännöitsijällä on tiedonantovelvollisuus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Kysymyksiä voi esittää yhtiön tilinpäätöksestä, taloudellisesta asemasta ja muusta kokouksessa käsiteltävästä asiasta. Yhtiökokouksella on oikeus rajata osakkaan kyselyä siten, että vain asiaankuuluviin kysymyksiin vastataan. On hyvä muistaa, että kysymykset pitää esittää silloin, kun asiaa esityslistan mukaisesti on päätetty käsitellä. Lähtökohtana on, että mitään oikeutta ei ole sallittu käyttää kiusantekomielessä.
Hyvään hallintoon kuuluu, että yhtiön hallitus ja isännöitsijä valmistautuvat jo etukäteen osakkaiden mahdollisiin kysymyksiin kokouksessa. Yksittäisten kuittien sisältöä ei tarvitse kuitenkaan osata ulkoa. Mikäli vastausta ei voida antaa, koska käsiteltävät tiedot eivät ole kokouksessa saatavilla, on kysymykseen vastattava kirjallisesti kahden viikon kuluessa kokouksesta. Käytännössä kokouksen puheenjohtajan tehtävänä on arvioida, velvoittavatko osakkaan kysymykset jatkotoimiin.
Kun yhtiökokouksessa päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja isännöitsijälle, vastuuvapautta ei tulisi jättää myöntämättä pikkuseikkojen ja mielipide-erojen vuoksi. Sen sijaan merkitystä voidaan antaa esimerkiksi tilintarkastajan lausunnolle. Osakkailla on oikeus saada riittävät tiedot, jotta he voivat päättää vastuuvapauden myöntämisestä.
Kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava huolehtia siitä, että kokous etenee esityslistan mukaan ja kaikki listan asiat käsitellään. Puheenjohtaja jakaa puheenvuorot ja voi jopa tarvittaessa rajoittaa puheenvuorojen pituutta. Kokouksen puheenjohtajakaan ei voi pelastaa mollaamiseen keskittynyttä yhtiökokousta, joten osanottajien pitäisi esittää asiat asioina, eikä vaatia hallitukselta ja isännöitsijältä kohtuuttomuuksia.
Kiinteistöliitto muistuttaa, että ystävällisessä ja asiallisessa hengessä sujunut yhtiökokous on kaikkien osakkaiden etu ja edistää hyvien päätösten tekemistä taloyhtiöissä.
Lisätietoja: Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäinen, puh. (09) 166 761.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta