Taloyhtio.net
Sivukartta Keskustelu Kiinteistöliitto
EtusivuJäsensivut
Etusivu > Blogit

Energiankulutus näkyviin

Tee parannus! -blogi 1 23.2.2010, 16:32
Taloyhtiöillä on paljon mahdollisuuksia parantaa energiatehokkuuttaan. Teknisiä ratkaisuja löytyy, mutta se mitä usein puuttuu, on into ryhtyä konkreettisiin energiansäästötoimiin. Mistä tuota intoa voisi syntyä? Uskon, että tärkeintä on saada energiakulutus ja sen aiheuttama rahanmeno näkyviin. Jos tässä onnistutaan, niin sitten energiatehokkuustalkoot todella alkavat. Asukkaiden pitää saada yksityiskohtaista tietoa omasta energiakulutuksestaan. Oman asunnon kulutus on saatava näkyväksi!
Taloyhtiön yhteisestä energiankulutuksesta olisi myös ositettava jokaiselle oma siivu. Asuntokohtaiset mittarit auttaisivat asiaa. Ruotsissa on kerrostaloja, joihin on asennettu yksinkertaiset mittarit asuntojen kuukausittaista keskilämpötilan mittaamiseksi. Mittaustulokset vaikuttavat asukkaiden kuukausivuokraan korottaen tai alentaen. Esimerkiksi pitämällä asunnon lämpötilan määriteltyä peruslämpötilaa alempana, saa vuokrahelpotusta. Tämä on vähentänyt näiden talojen energiankulutusta. Ideaa voisi jossain muodossa toteuttaa myös omistusasuntoyhtiöissä.

Taloyhtiöt on saatava myös kilpasille keskenään. Tämä onnistuu esimerkiksi laittamalla talojen energiatodistukset reilusti näytille. Kun energialuokat ovat naapuritalojen tiedossa, syntyy tietynlaista kilpailuhenkeä siitä, kenen talo on energiatehokkain. Kuka haluaisi jäädä F-luokkaan, jos naapurit ovat parasta A-luokkaa? Varsinkaan jos samalla näkyisi kuinka paljon A-luokkalaiset säästävät rahaa. Energiatehokkuuden pitäisi vaikuttaa suoremmin asuntojen myyntiarvoon. Asuntojen myynti-ilmoituksissa olisi kerrottava näkyvästi talon energialuokka. Näin energiatehokkaimpien talojen asunnot saisivat ansaittua etua markkinoilla.

Energiankulutuksen läpinäkyvyyden lisäksi tulee asukkaiden tietää paljonko kulutus merkitsee euroina. Energiatehokkuustoimenpiteiden takaisinmaksuajat on saatettava asukkaiden tietoon. Ihmiset haluavat säästää rahaa ja luontoa!

Vesa-Matti Lahti
VTT, Sitran Energiaohjelman toimialajohtaja
Kommentit (1) Kirjoita kommentti
Omistusasuja, 6.4.2010 18:58
Vanhemmissa kerrostaloissa alkaa enemmistö asunnoista olla jo sijoituskäytössä. Silloin ei energiatehokkuus ole tärkeää. Ikkunat saavat jäädä auki talvipakkasillakin. Myös laitteiden toiminnan ja kunnon valvonta taloyhtiön toimesta on nykyään tullut mahdottomaksi, koska asuntoihin meno on vaikeaa jopa vaarallista.

Kommentoi

Nimimerkki

Kommentti

Bloggaajan kaikki kirjoitukset

Elämäntavat ratkaisevat, ei maalaisuus tai kaupunkilaisuus
27.05.2011 08:45 5 Tee parannus! -blogi
Helsingin Sanomat antoi 22.5. kokonaista 3 sivua tilaa artikkelille (http://bit.ly/lf4rI1), jonka mukaan kaupunkilaiset saastuttavat maalaisia enemmän. Juttu kertoi siitä, että tiettyjen tilastojen mukaan kaupunkilaisen hiilijalanjälki on suurempi kuin maalaisen ja siksi yhdyskuntarakenteen tiivistämisessä ei olisi järkeä. Osmo Soininvaara kimpaantui jutusta, koska myös häntä oli haastateltu, mutta hänen sanomisiaan ei oltu huomioitu. Soininvaara kirjoittikin oitis blogiinsa asiasta.
Kymmenen vältettävää virhettä ilmastotyössä
13.04.2011 06:54 3 Tee parannus! -blogi
Stanfordin yliopisto Yhdysvalloissa on useamman tutkimuskeskuksen voimin maailman johtava käyttäytymismuutosten psykologisten taustatekijöiden selvittäjä. Stanfordissa tätä työtä tekee sekä monitieteinen The Precourt Energy Efficency Center että ihmistieteitä, suunnittelua ja teknologian tutkimusta yhdistävä The Stanford Persuasive Tech Lab. Jälkimmäinen tutkimuskeskus on julkaissut listan 10 suurimmasta virheestä, jotka liittyvät käyttäytymisen muutoksen edistämiseen.
Putkiremontit tulevat yhä puskan takaa
30.03.2011 04:11 2 Tee parannus! -blogi
Isännöintiliitto julkisti hiljattain tuoreimman putkiremonttibarometrin. Sen tiedot perustuvat pariin sataan viime tai tänä vuonna tehtyyn putkiremonttiin. Vain joka toisessa remontoitavassa kiinteistössä oli ennen remonttia tehty putkiston kuntotutkimus tai ylipäätään kuntoarvio kiinteistölle. Korjausohjelma oli vielä harvemmalla taloyhtiöllä.
Tarvitaan isoja vähennyksiä päästöihin
08.06.2010 10:40 2 Tee parannus! -blogi
Rakennettu ympäristö vastaa 40 % energiankulutuksesta ja 30 % päästöistä Suomessa. Siksi sen merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä on erittäin merkittävä. Suomi on kansainvälisesti sitoutunut vähentämään ilmastopäästöjään. Kymmenessä vuodessa pitäisi saada paljon aikaan, jotta tavoite toteutuu. Ympäristöministeriön asettama työryhmä on tämän vuoden alusta kehittänyt energiatehokasta rakennettua ympäristöä koskevaa kansallista toimintaohjelmaa.
Putkiremontti viikossa?
07.05.2010 07:34 7 Tee parannus! -blogi
Nyt en tarkoita putkia pinnoittamalla tehtäviä remontteja, vaikka niissäkin viikko per huoneisto tekee tiukkaa. Kyse on järeästä linjasaneerauksesta jossa putket uusitaan. Paikka missä tämä onnistuu on kylläkin Berliini, kirjoittaa verkkopäätoimittaja Eero Lukin Tekesistä. Parhaimmillaan putkisaneeraus onnistuu viikossa linjaa kohden 70- ja 80-luvun DDR:n aikaisissa elementtitaloissa Berliinissä. Muissa kohteissa aikaa kuluu parhaimmillaan kaksi viikkoa linjaa kohden. Kuinka tähän päästään?
Teknologiahyppäyksestä asenneloikkaan
12.04.2010 07:09 0 Tee parannus! -blogi
Tulevaisuuden visioissa rakennukset tarvitsevat hyvin vähän uusiutumatonta energiaa. Ne voivat vuositasolla jopa tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttavat. Nyt peräänkuulutetaan teknologisia harppauksia, innovaatioita ja uusia toimintamalleja. Kehitystyöhön panostetaan paljon ja tavoitteet ovat - ainakin teknisesti - saavutettavissa, kirjoittaa LVI-Taloteknikkateollisuuden toimitusjohtaja Ilkka Salo.
Rakennukset eivät kuluta energiaa
23.03.2010 07:17 6 Tee parannus! -blogi
Luit aivan oikein. Vaikka rakennuskannan sanotaan kuluttavan 40 prosenttia energiastamme ja muodostavan 30 prosenttia päästöistä, ei yksin tontillaan seisova rakennus taida paljon energiaa käyttää. Rakennuksessa asuva tai työskentelevä sen sijaan tarvitsee rakennukseen lämpöä, lämmintä käyttövettä ja käyttösähköä. Tee parannus -blogin kirjoittajana on ympäristöministeriön viestintäpäällikkö Jussi Salmi, joka osti vaimonsa kanssa aikoinaan asunnon mukavasta taloyhtiöstä ja kivalta paikalta.
Korjausrakentamisen brandit markkinoille
11.03.2010 04:41 6 Tee parannus! -blogi
Taloyhtiön kuntoa joutuu pohtimaan yhä useampi asunnonomistaja, sillä Suomessa lasketaan olevan jo nyt pitkästi yli puoli miljoonaa peruskorjaustarpeessa olevaa asuntoa. Myönteistä on se, että isotkin rakennusyhtiöt ovat kiinnostuneet korjausrakentamisesta. Koska kotitaloudet joutuvat ottamaan suuriakin lainoja asuntojen perusparantamiseen, on kohtuullista edellyttää, että korjausprosessi on tehokas ja tuottaa hyväksyttävää laatua.
Energiankulutus näkyviin
23.02.2010 04:32 1 Tee parannus! -blogi
Taloyhtiöillä on paljon mahdollisuuksia parantaa energiatehokkuuttaan. Teknisiä ratkaisuja löytyy, mutta se mitä usein puuttuu, on into ryhtyä konkreettisiin energiansäästötoimiin. Mistä tuota intoa voisi syntyä? Uskon, että tärkeintä on saada energiakulutus ja sen aiheuttama rahanmeno näkyviin. Jos tässä onnistutaan, niin sitten energiatehokkuustalkoot todella alkavat. Asukkaiden pitää saada yksityiskohtaista tietoa omasta energiakulutuksestaan. Oman asunnon kulutus on saatava näkyväksi!
Ketterä korjausrakentamismalli
16.02.2010 12:04 9 Tee parannus! -blogi
Asuntokorjaaminen on jakautunut selkeästi kahtia: vuokrataloissa on ammattimainen omistus ja asunto-osakeyhtiöissä asukas toimii omistajana. Ammattiomistajat huolehtivat omaisuudestaan pitkäjänteisesti keräten korjausvaroja ja korjaukset tehdään, kun ne vielä ovat edullisia tehdä. Asunto-osakeyhtiöissä eletään kädestä suuhun ja korjaustarve huomataan vasta putkien rikkoontuessa tai julkisivun palasten tipahdellessa. Sitten ihmetellään, millä korjaukset maksetaan. Onko aika muuttaa toimintatapaa?
Remontti tarpeita on - Löytyykö ratkaisuja?
09.02.2010 10:53 0 Tee parannus! -blogi
Taloyhtiöissä on tarvetta korjaamiselle kuten putki- ja kylpyhuoneremontit. Samanaikaisesti on hyvä ja usein taloudellistakin tehdä myös energiansäästöön johtavia parannuksia. Rakennusinsinööriliitto RIL:n tekemän Rakennetun ympäristön tila (ROTI) selvityksen mukaan rakennusten korjausvelka Suomessa kasvaa tasaisesti. Korjausvelka tarkoittaa, että korjaamisen tarve kasvaa enemmän kuin korjauksia tehdään. Miksi näin on? Eikö omistajan kannalta ole järkevää pitää omaisuutta ja kotia kunnossa?
Ajatuksista tekoihin - Taloyhtiön TOP 5 toimenpiteet
13.01.2010 11:09 1 Tee parannus! -blogi
Tarvetta energian säästämiseen ei tarvitse enää perustella: energialaskun pienentäminen ja ympäristön säästäminen ovat riittäviä porkkanoita. Asiasta puhutaan paljon, ja lehdistä löytyy vinkkejä joka lähtöön. Tehokas energiankäyttö on hyvä juttu - mutta mitä taloyhtiön asukas voi tehdä? Motivan johtava asiantuntija Kimmo Rautiaisen TOP 5 vinkit taloyhtiöille.
Parannettavaa riittää - tieto kulkemaan
18.11.2009 03:40 4 Tee parannus! -blogi
Rakennetulla ympäristöllä ja sen käyttäjillä on isot haasteet edessä. Rakennukset tulevat vääjäämättä siihen ikään ja kuntoon, että niille on tehtävä jotain. Viisas kiinteistönomistaja ryhtyy korjauksiin ja parannuksiin huomattavasti ennen kuin on ihan pakko.