Vuosi alkoi palokuolemien määrän kasvulla
Muu tiedote, julkaisupäivä 17.3.2008
Tulipaloissa menehtyi helmikuun loppuun mennessä 24 ihmistä. Se on yksi enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2006, jolloin koko vuonna kuoli tulipaloissa peräti 118 ihmistä, ja kaksi enemmän kuin viime vuonna. Suurin osa tänäkin vuonna henkensä menettäneistä oli miehiä. Heitä oli 18, kun naisia oli 5. Yhden sukupuoli ei ilmennyt lehtitiedoista. Tilastointi perustuu Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin mediaseurantaan.
Tulipaloissa kuolleista suurin osa oli ikäihmisiä. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö haluaakin kannustaa kansalaisia huolehtimaan kotien paloturvallisuudesta sellaisten ihmisten osalta, joiden toimintakyky on rajoittunut. Riski palokuolemaan on suuri, jos ihminen ei havaitse palovaroittimen ääntä tai jos hän ei pysty tai ymmärrä poistua palavasta asunnosta.
Selvitysten mukaan vaikuttavin keino palokuolemien vähentämiseksi on erityisten riskiryhmien tilojen ja asuntojen varustaminen automaattisella sammutuslaitteistolla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK pyrkii yhä voimakkaammin vaikuttamaan siihen, että Suomessa tehdään päätöksiä automaattisten sammutuslaitteistojen käyttöön ottamiseksi erityisesti koska vanhusten määrä lisääntyy merkittävästi tulevaisuudessa.
Tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden palokuolemamäärä enteilee sitä, että palokuolemia kertyy tänäkin vuonna huomattavasti enemmän kuin valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaan on siedettävä määrä Suomessa. Vaikka vuonna 2007 palokuolemia oli huomattavasti vähemmän kuin vuotta aiemmin, pitkäaikainen keskiarvo pysyttelee sadassa vuosittaisessa kuolemantapauksessa.
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK