Piha-alueen tilanjako
Piha-alue jakautuu selkeästi erilaisiin toimintoihin. Tonttialueelle tultaessa on ensimmäinen pihan paikka yleensä paikoitusalue, josta eteenpäin kuljetaan pihateitä ja käytäviä pitkin. Käytävien varteen jäävät oleskelualueet pihan pienille ja suuremmillekin käyttäjille.
Käytävät, yhdessä nurmialueiden ja pensasalueiden kanssa rajaavat pihan eri toimintoja, jakavat pihan omiin selkeisiin alueisiinsa. Paikoitusalueen, leikkialueen ja oleskelualueen lisäksi pihasta tulee löytyä oma paikkansa pyykin ulkokuivatukselle ja mattojen tomutukselle, sekä avointa ja vapaata tilaa yleiseksi peli-, oleskelu- ja leikkialueeksi. Tämä vapaa tila voi olla esimerkiksi hiekka- tai nurmialuetta.
Yleisten alueiden lisäksi pihaan saattaa kuulua, mikäli on kysymys rivitalo tai kerrostalosta, myös yksityisten ihmisten ja perheiden hoitoon jääviä alueita. Näiden yksityisten alueiden hoito tulisi säilyttää vähintäänkin samalla tasolla kuin yleisten alueiden. Niiltä osiltaan missä yksityiset pihat rajoittuvat taloyhtiön yleisiin alueisiin, tulisi niiden hoidossa noudattaa taloyhtiössä sovittuja pelisääntöjä. Esimerkiksi leikattavissa aidoissa ja aidanteissa on tärkeää säilyttää yhtenäinen muoto koko taloyhtiön alueella.