Taloyhtiö.net - tiedon lähteellä
| Ajassa | Asuminen | Hallinto | Lakitieto | Talous | Hoito ja kunnossapito | Peruskorjaus ja remontointi | Talotekniikka | Jäsensivut
Etusivu > Asuminen > Pihaopas > Pihavalaistus

Pihan valaistus

Valaistuksen tehtävänä on luoda piha-alueelle riittävät edellytykset tunnistaa vastaantulevat esteet ja ihmiset. Valaistus helpottaa kulkua pimeinä aikoina ja saa ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Turvallisen valaistuksen tarve voidaan havaita luksimittarin avulla. Valaistuslukeman tulisi taajamien piha-alueilla olla noin 5 - 10 luksia jotta kulkeminen olisi turvallista.

Yksi valaistuksen merkityksistä on luoda pihaan tunnelmaa. Oikein suunnatulla valaistuksella voidaan korostaa jotain piha-alueen kohdetta tai korostaa pihassa olevien rakennusten arkkitehtonisia muotoja. Tunnelman saavuttaminen on tietenkin yksilöllistä ja suurelta osin pihassa liikkujan mielessä, mutta tarkoin mietityllä valo-varjosuhteella voidaan korostaa useimpien pihojen parhaita puolia.

Yleensä piha-alueilla valaistaan lasten leikkipaikat, sisäänajotiet, paikoitusalueet, oleskelualueet ja kulkutiet. Näistä alueista ainakin osa on sellaisia, että ne aurataan talvisin. Pihavalaisimet täytyy asentaa niin, etteivät ne ole talvisen lumenaurauksen esteenä.

Valaistukseen käytettyjen valaisinlaitteiden mallin tulee sopia rakennusten yleiseen linjaan. Valaisimien välimatkan toisistaan määräävät valaisinpylväiden korkeus, valaisinteho, valaisintyyppi ja lampputyyppi. Huolimatta siitä millaiset ovat valaisinvalinnan perusteet olleet, täytyy niiden huoltamisen sujua helposti. Lamppuja ei tule sijoittaa niin korkealle, että lampun vaihtamiseen tai valaisinkuvun puhdistamiseen tarvitaan nostokoria tai muuta vaikeammin hankittavaa välinettä. Normaalihuollon tulee voida tapahtua tikkailta tai maanpinnasta. Valaisimien huoltotoimiin kuuluvat lamppujen vaihto, valaisintolppien ja kupujen puhdistus, sekä tolppien maalaus muutaman vuoden välein.

Päivitetty viimeksi: 19.11.2008 // Timo Tossavainen
Taloyhtio.net -etusivulle Haku Sivukartta Kirjaudu Keskustelu