Perusparannusprojekti
Pihan perusparannus lähtee liikkeelle parannustarpeista, joita taloyhtiössä havaitaan olevan. Tarpeita voivat nostaa keskusteltaviksi yksittäinen asukas tai osakas, taloyhtiön hallitus, isännöitsijä, kiinteistöhuollon työntekijä tai muu mahdollinen henkilö. Yleensä asiasta aletaan keskustella taloyhtiön hallituksessa, joka tarvittaessa tekee esityksen yhtiökokoukselle pihan perusparannuksesta. Normaalisti suuremmat pihahankkeet ovat mittasuhteiltaan sellaisia, että ne kuuluvat taloyhtiössä yhtiökokouksessa päätettäviin asioihin.
Hätäileminen ei tuota yleensä hyvää tulosta, tämä pätee myös pihahankkeen toteutukseen. Normaalisti pihaan liittyviä perusparannushankkeita tulee hieman kypsytellä ja maltillisesti pyrkiä saamaan osakkaiden kannatus pihaan liittyviin perusparannuksiin. Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kannattaa laatia hyvin alkuvaiheessa suunnitelma aikataulusta hankkeen eteenpäin viemiseksi.
Pihan perusparannus kannattaa pyrkiä pilkkomaan erillisiin osahankkeisiin. Näin hankkeita voidaan toteuttaa yhtenäisen, etukäteen laaditun suunnitelman mukaan eri vuosina. Tämä jaksotus jakaa kustannuksia useammalle vuodelle, jolloin yhden vuoden suuri kertakustannus ei muodosta vastustusta ja siten vaikeuta päätöksentekoa.
Pihan perusparantaminen on monesti taloyhtiössä tunteita herättävä asia, jossa jokainen osallinen tuntee usein itse olevansa riittävän pätevä asiantuntija. Tämä on miltei aina vääräluulo, sillä toimivan piha-alueen suunnittelu ja rakentaminen on yhtä lailla ammattilaisten työtä kuin muutkin taloyhtiön mittavat perusparannukset. Pihojen suunnittelussa ja rakentamisessa kannattaa käyttää viheralan ammattilaisia, jotka osaavat esimerkiksi tehdä kuhunkin tilaa sopivat kasvivalinnat ja riittävät pohjatyöt. Mikäli taloyhtiöstä löytyy viherexperttejä omasta takaa, toki kannattaa käyttää heitä apuna pihan kunnostuksessa.
Taloyhtiö voi tehdä pihakyselyn osakkaille ja asukkaille kartoittaakseen yleistä ilmapiiriä piha-alueen suhteen. Kyselyllä saadaan monesti suuntaviittoja kehittämistoiveista, hankitaan pihan kunnostukselle hyväksyntää sekä vahvistetaan osakkaiden sitoutumista perusparannushankkeeseen. Kysely voi olla vapaamuotoinen ja se tulee tehdä juuri oman taloyhtiön tarpeisiin soveltuvaksi. Kannattaa huomioida, että annetaan riittävästi aikaa vastata. Kysely kannattaa tehdä sellaiseen vuodenaikaan, että pihan toimivuus ja kunto on arvioitavissa.
Suunnitteluvaiheen alussa kannattaa taloyhtiön ottaa heti mukaan ammattitaitoinen vihersuunnittelija. Tällöin tulevat kaikki pihan toimivuuden kannalta olennaiset seikat otetuksi huomioon riittävän aikaisessa vaiheessa. Ammattitaitoisen vihersuunnittelijan käyttäminen tulee pidemmän päälle taloyhtiölle edullisemmaksi. Hyvin tehdyn pihasuunnitelman avulla taloyhtiö välttää tarpeettomia ja kalliita korjaustoimenpiteitä, joita heikosta suunnittelusta ja esimerkiksi vääristä kasvi- ja puuvalinnoista seuraa. Internetistä osoitteesta www.vyl.fi/vsujas.htm löytyy Viheraluesuunnittelijat ry:n jäsenet, joiden erikoistuminen ja osaaminen voi hyödyttää taloyhtiötä.
Normaalisti pihojen suunnittelusta vastaavat vihersuunnittelijat osaavat opastaa myös hyvien ja sopivien viherrakentajien valintaan. Ainakin heiltä voi saada vinkkejä, miltä tahoilta kannattaa pyytää tarjousta kustakin pihasta ja keiden viherrakentajien erikoistumisalaan kyseinen kohde soveltuu.
Pihasuunnittelun ja rakentamisen lisäksi kannattaa alusta alkaen muistaa piha-alueen hoidon huomioiminen. Suunnitteluvaiheessa voidaan oikeilla valinnoilla vaikuttaa pihan helppohoitoisuuteen, mikäli niin tahdotaan. Kiinteistöhuollon toimivuuden vaatimat edellytykset esimerkiksi kulkureittien leveydet ja korkeudet, kääntösäteet, lumenkasausalueet ja pelastusreitit tulevat huomioiduksi ammattimaista vihersuunnittelijaa käytettäessä.
Vihersuunnittelijan toimeksiantoon tulee sisällyttää myös piha-alueen hoitosuunnitelman tekeminen. Näin kunnostettu piha saadaan vuosikausia säilymään sellaisena kuin suunniteltiin, eikä heikko tai jopa väärä hoito turmele ja rapista piha-alueen kuntoa ja viihtyisyyttä. Suunnitelma ja hoito-ohjeet ym. voidaan sisällyttää taloyhtiön huoltokirjaan.
Pihauudistuksen toteutusPihan kunnostaminen ja uudistaminen olevassa olevaan taloyhtiöön on monivaiheinen perusparannushanke. Miten hanke oikeasti etenee ja millaisia asioita valmistelussa on syytä ottaa huomioon? 1Taloyhtiön asukas voi tehdä aloitteen pihan perusparannuksen selvittämiseksi. Aloite voidaan antaa taloyhtiön hallitukselle tai aloite voidaan tehdä yhtiökokouksessa. Hallitus tai isännöitsijä voi myös olla aloitteentekijä. 2Taloyhtiön hallitus tekee alustavia selvityksiä pihan parannushankkeen toteutusmahdollisuuksista ja valmistelee ehdotuksen yhtiökokoukselle. Tällainen selvitys voi olla esimerkiksi pihakyselyn tekeminen asukkaille. 3Ehdotusta piharakentamisen selvittämiseksi ei tarvitse välttämättä viedä yhtiökokoukseen, mutta suurehkoissa hankkeissa avoin tiedottaminen ja asioiden valmistelu on paras tapa edetä. Pihan perusparannuksesta päätetään yhtiökokouksessa. 4Pihan perusparannuksen vaihtoehtojen selvittäminen etenee
seuraavasti:
Ennen varsinaista yhtiökokousta kannattaa järjestää erillinen keskustelutilaisuus, jossa suunnitelmasta ja eri vaihtoehdoista sekä kustannuksista kerrotaan avoimesti. Tilaisuudessa kannattaa keskustella myös toteutuksen tekemisestä vaiheittain eri vuosina, jolloin kustannusrasitus jakaantuu useammalle vuodelle. Yhtiökokouksessa on syytä pitää keskustelu asiallisena ja päätöksestä riippumatta tulevaisuudessa myönteisenä erilaisille taloyhtiön laatutasoon ja kuntoon liittyville korjauksille. 6Mikäli yhtiökokous päättää pihan perusparannuksesta, aloitetaan rakentamistöiden valmistelu. Pihan perusparannuksesta on syytä kertoa jatkuvalla tiedottamisella suoraan asukkaille ja porraskäytävän ilmoitustaululla. |
Pihan perusparannushanke
1. Asukas
2. Hallitus
3. Yhtiökokous
4. Hallitus
5. Yhtiökokous
6. Hallitus
7. Asukas
|