Taloyhtiö.net - tiedon lähteellä
| Ajassa | Asuminen | Hallinto | Lakitieto | Talous | Hoito ja kunnossapito | Peruskorjaus ja remontointi | Talotekniikka | Jäsensivut
Etusivu > Asuminen > Pihaopas > Kulkuväylät ja oleskelu > Betonikivet ja -laatat

Betonikivet ja -laatat

Betonikivet ovat ehkä monipuolisin piha-alueen pinnoitemateriaaleista. Kokoja ja malleja on useita, samoin eri värejä ja pintaratkaisuja. Betonikiviä voidaan käyttää pihan kaikilla kulkuväylillä sekä oleskelualueiden pinnoitteina. Niiden asennus on suhteellisen helppoa ja ne ovat halpoja hoitaa. Lisäksi niiden värit ja muodot antavat mahdollisuuden rakentaa kuvioita, joilla voi elävöittää pihaa ja ohjata kulkua. Betonikiviä voi myös yhdistellä muihin materiaaleihin, kuten luonnonkiviin ja puuhun.

Niiden huonoja puolia on kalleus rakentamisvaiheessa ja joidenkin mallien liukkaus. Jäänpoistoon yleisesti käytetty suola rapauttaa betonikiviä, samoin kuin autojen nastarenkaat.

Betonikiveyksen reunat on aina tuettava, muuten on vaara, että betonikiveys alkaa levitä reunoistaan. Tueksi kelpaa esimerkiksi lappeelleen asetettu painekyllästetty lankku.

Betonikiviä jotka ovat kooltaan yli 290 x 290 mm, kutsutaan betonilaatoiksi. Ne ovat yleensä ohuempia kuin betonikivet eivätkä sen vuoksi kestä kovinkaan suurta painoa rikkoutumatta. Tämän vuoksi betonilaattoja kannattaa käyttää vain pihan sellaisilla alueilla, joihin ei pääse liikkumaan ajoneuvoilla.. Betonilaatoista löytyy useita erilaisia malleja, kuten betonikivistäkin. Mikäli valmiista malleista ei löydy sopivaa, voidaan betonilaatat valaa paikanpäällä haluttuun muotoon ja paksuuteen.

Betonilaatat asennetaan joko puskusaumalla tai jättämällä noin sentin levyinen sauma. Puskusaumat saumataan saumaushiekalla, isommat saumavälit asennushiekalla tai kivituhkalla.

Betonilaatoitus on helppo ja nopea asentaa. Samalla tavoin kuin betonikivet, on niillä omat hyvät ja huonot puolensa. Laatoista ei voi tehdä kuperia tai koveria pintoja, koska saumat alkava välittömästi irvistellä. Ne myös vaativat hankalia leikkauksia silloin, kun laatoitettavalla alueella on esimerkiksi kaivoja.

Betonikivipäällysteen rakentaminen.

Kiveys alkaa aina pohjatöistä. Ensin on selvitettävä maalaji ja huomioitava kuinka suuri kuormitus kiveykseen tulee kohdistumaan. Nämä seikat ratkaisevat tukikerrosten paksuuden. Ennen varsinaisia kerroksia muotoillaan pohjamaa haluttuun kaltevuuteen ja ohjataan vesien kulku jo tässä vaiheessa oikeisiin paikkoihin.

Betonikiveyksen rakennekerrokset ovat:

" Suodatinkerros

" Jakavakerros
noin 25 cm

" Kantavakerros
10 cm

" Asennushiekka
3 - 5 cm

" Pinnoite

Materiaalina suodatinkangas.

Jakaa painoa laajemmalle alueelle. Soraa.

Ottaa vastaan painorasitteen. Murskesoraa, raekoko 0-32 mm.

Tasoittaa kantavan kerroksen epätasaisuudet. Raekoko 0-8 mm.

Toimii päällyskerroksena jalankululle yms.

Kerrosten järjestys ao. piirroksessa on alhaalta lukien: pohjamaa, suodatinkangas, jakava kerros, kantavakerros, asennushiekkakerros ja päällimäisenä pinnoite.


Suodatinkangas levitetään alimmaiseksi estämään pohjamaan sekoittuminen betonikiveyksen rakennekerroksiin. Suodatinkankaan päälle levitetään jakavasora, piha-alueilla joissa ei ole raskasta liikennettä riittää 25 cm:n kerros. Sora tasoitetaan koneellisesti tai lapioilla ja haravalla minkä jälkeen se tiivistetään tarkoitukseen varatulla täryttimellä. Tärytys tehdään vähintään kolme kertaa, ei kuitenkaan enempää kuin seitsemän kertaa. Täryttimen saa vuokrattua konevuokraamosta.

Jakavan soran päälle levitetään kymmenen senttimetriä mursketta, joka myöskin tasoitetaan ja tärytetään. Asennushiekkaa levitetään kolmesta viiteen senttimetriä. Sitä ei saa täryttää. Asennushiekka tasoitetaan suoraa laudanpätkää ja vesivaakaa avuksi käyttäen mahdollisimman tasaiseksi. Tasoitetun pinnan päälle asennetaan kivet. Lopuksi kiveys tuetaan reunoistaan esimerkiksi painekyllästetyllä lankulla. Tukemisen jälkeen betonikiveykselle levitetään saumaushiekka, joka sitoo lopullisesti kivet toisiinsa. Tämän jälkeen kiveys ajetaan vielä kertaalleen tärylevyllä ja saumataan uudelleen. Betonikiveyksen pinta on kestävä. Kuitenkaan se, kuten eivät muutkaan betonituotteet, kestä suolausta. Puhdistaminen on siis hoidettava perinteisin menetelmin.

Kävelyalueilla kannatta valita sellainen betonikivipinta, joka on hieman karhea. Syksyn liukkaat, ns. "musta jää", ovat liukkaita myös betonikiveysalueilla. Pinnoitteen tulee sopia ympäristöönsä. On siis tarkoin mietittävä sekä esteettiset että käytännölliset perustelut, ennen kuin aloitetaan kiveyksen rakentaminen.

Päivitetty viimeksi: 2.1.2009 // Timo Tossavainen
Taloyhtio.net -etusivulle Haku Sivukartta Kirjaudu Keskustelu