|
Järjestysmääräykset valmiiksi painettuina Kiinteistöalan Kustannus Oy myy valmiita taloyhtiöiden järjestysmääräyksiä suomen- ja ruotsinkielisinä sekä englannin- ja ranskankielisinä. |
Järjestysmääräykset
Asunto-osakeyhtiöillä on pakollinen yhtiöjärjestys, mutta siinä ei kerrota, millaisia sääntöjä asumisessa tulisi noudattaa. Tästä syystä useimmissa asunto-osakeyhtiöissä on ilmoitustauluilla, asuntoihin jaettuina tai muulla tavoin asukkaiden tietoon saatettuna järjestysmääräykset.
Ensimmäistä kertaa järjestysmääräyksiä käyttöön otettaessa ja niitä muutettaessa asia kannattaa hyväksyä yhtiökokouksen päätöksellä. Hyväksymiseen riittää yhtiökokouksen enemmistöpäätös.
Järjestysmääräyksillä pyritään lisäämään asukkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Järjestysmääräyksissä kerrotaan esimerkiksi ulko-oven aukioloajoista, kotieläinten pitämisestä tai yhteisten tilojen käyttöohjeista.
Järjestysmääräyksillä on myös oikeudellista merkitystä; huoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan mikäli osakas jättää noudattamatta mitä järjestyksen säilymiseksi talossa vaaditaan ja rikkeellä on vähäistä suurempi merkitys. Järjestysmääräykset eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa lain määräysten kanssa, eivätkä ne saa rajoittaa liiaksi normaalia elämistä.
Kunnilla oli aiemmin omat järjestyssääntönsä, joihin asunto-osakeyhtiöiden järjestysmääräykset osin perustuivat. Nämä järjestyssäännöt kumosi 1.10.2003 voimaan astunut järjestyslaki.
Järjestysmääräykset voivat olla asunto-osakeyhtiön omat ja yhteisesti tehdyt, mutta mallin voi myös hankkia valmiina lomakkeena. Tämäkin malli toki kannattaa hyväksyä yhtiökokouksessa asunto-osakeyhtiössä noudatettavaksi.
Kiinteistöalan Kustannus Oy myy taloyhtiöiden käyttöön sellaisenaan sopivia järjestysmääräyksiä suomen- ja ruotsinkielisinä. Näissä järjestysmääräyksissä on pyritty välttämään pelkkien kieltojen ja määräysten luettelemista. Hyvässä asunto-osakeyhtiössä ja sen järjestysmääräyksissä korostetaan yhteispeliä, huoneiston huolellista hoitoa ja muiden asukkaiden huomioonottamista!
Kiinteistöalan Kustannus Oy:n lomakkeen toisella puolella järjestysmääräykset ovat suomeksi ja toisella puolella ruotsiksi. Lomaketta on saatavilla myös englannin- ja ranskankielisinä.