Hissimatkan turvallisuuteen voi itse vaikuttaa
Muu tiedote, julkaisupäivä 25.5.2011
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että hissien käytössä on noudatettava varovaisuutta ja että matkustaja omalla toiminnallaan vaikuttaa eniten hissimatkan turvallisuuteen. Lapsia pitää neuvoa hissin käytössä ja korostaa, ettei hissi ole leikkipaikka. Varsinkin vanhoissa hisseissä on vaaroja, joita matkustajan on syytä varoa.
Turvallisin paikka matkustaa on yleensä hissin takaosa. Kun hississä kuljetaan suuren esineen kanssa, kannattaa matkustaa sivuseinällä. Hissiin ei saa milloinkaan ahtautua.
Suomessa sattuu vuosittain noin viisi vakavaa hissionnettomuutta sekä lukuisia pienempiä vahinkoja ja vaaratilanteita. Onnettomuudet liittyvät usein hissin oviin, kuten myös äskettäin veräjäovellisessa hississä matkustaneelle pikkupojalle sattunut onnettomuus.
Hissin ovien kanssa onkin syytä olla tarkkana. Esimerkiksi uusissa hisseissä on automaattiovet, joiden väliin takin liepeet, repun nauhat tai vaikkapa lemmikkieläimen talutushihna voivat jäädä. Seuraukset saattavat olla kohtalokkaat.
- Jos hississä on avoin edustaseinä, pitää varoa, etteivät vaikkapa vaatteet tartu siihen kiinni. Tämän tyyppisissä hisseissä on varottava myös kiilautumista. Suuri, hississä kuljetettava esine voi tarttua avoimena vilistävään hissin seinään ja kiilautua poikittain. Tällöin matkustaja saattaa joutua puristuksiin, ylitarkastaja Antti Savola Tukesista sanoo.
Kun astuu hissiin ja sieltä pois, kannattaa tarkkailla mahdollista hissin ja kerrostason väliin jäävää kynnystä. Varsinkin vanhat hissit saattavat pysähtyä epätarkasti.
- Jos hissi jää kerrosten väliin eivätkä ovet aukea, ei syytä huoleen: paina hälytysnappia ja odota, että apua saapuu. Hissiin jääneet henkilöt eivät ole välittömässä vaarassa, ellei joku ole loukkaantunut, Savola neuvoo.
Savolan mukaan hissien modernisointi parantaa merkittävästi hissiturvallisuutta. Lisäksi hissin peruskorjaus tai uuden hissin asentaminen vanhan tilalle parantaa hissin käytettävyyttä ja huollettavuutta.
Lähde: Tukes
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) suojelee ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä. Tukes edistää monialaisesti teknistä turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta. Tukes valvoo toimialojensa tuotteita, palveluita ja tuotantojärjestelmiä ja toimeenpanee niihin liittyvää lainsäädäntöä. Tukesissa työskentelee noin 200 henkilöä, päätoimipaikat ovat Helsinki ja Tampere.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta