Kansainvälinen naapuripäivä perjantaina 28.5.
Muu tiedote, julkaisupäivä 26.5.2010
Kansainvälistä naapuripäivää vietetään jo yhdettätoista kertaa. Naapuripäivä lanseerattiin Pariisissa vuonna 1999, ja kymmenessä vuodessa siitä on tullut Euroopan suurin kansalaistapahtuma. Vuoden 2009 toukokuussa 9 miljoonaa ihmistä kokoontui juhlimaan naapuriensa kanssa 29 maassa. Yli 1000 kaupunkia, kuntaa ja asukasyhdistyksiä ja asuntoyhtiöitä ilmoittautui mukaan. Joko sinun asuntoyhtiösi viettää naapuripäivää, vai vuodesta 2011 alkaen?
Naapuripäivän vietolla pyritään vahvistamaan asukkaiden paikallista identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta. Ideana on tuoda naapurustossa asuvat ihmiset yhteen viettämään pientä juhlaa rennoissa merkeissä ja tutustumaan näin toisiinsa. Naapuripäivänä asukkailla on mahdollisuus löytää uusia tuttavuuksia ja näin ehkäis tä eristäytyneisyyttä ja yksinäisyyttä. Tämän vuoden virallisena teemana on köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunta, mutta tärkeintä on yhdessäolo ja naapurista välittäminen.
Useat kaupungit eri puolilta Suomea, mukana mm. Espoo, Oulu ja Kemi, toimivat virallisesti tapahtuman järjestäjinä. Lisäksi monet kaupungit, kunnat, yhdistykset ja asuntoyhtiöt järjestävät epävirallisesti teemapäivänä omia tapahtumia naapuruuteen liittyen. Naapuripäivä on helppo järjestää ja yksittäiset yhdistykset, taloyhtiöt jne. voivat järjestää omia tapahtumiaan. Naapuripäivän juhlinnan voi yhdistää johonkin paikalliseen tapahtumaan. Naapurit voi koota yhteen lähiympäristön siivouksen merkeissä tai järjestää pienen puistokonsertin, jossa paikalliset muusikot pääsevät näyttämään taitojaan.
Lisätietoa: http://country.european-neighbours-day.com/fi
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta