Asuntopaloista mittavat vahingot vuosittain
Muu tiedote, julkaisupäivä 9.2.2010
Asuntopaloista noin puolet aiheuttaa ihminen itse. Omaisuusvahingot nousevat arviolta 50 miljoonaan euroon joka vuosi ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan tulipaloissa menetetään vuosittain noin sata ihmishenkeä. Useimmiten palokuoleman taustalla on ihmisen rajoittunut toimintakyky. Tammikuussa asuntopaloissa kuoli 10 ihmistä.
Tulipalot eivät syty itsestään. Noin puolet tulipaloista on ihmisen itsensä aiheuttamia. Näistä noin kolmannes on tahallaan sytytettyjä ja toinen kolmannes seurausta huolimattomuudesta. Suurin osa tulipaloista liittyy huolimattomaan tupakointiin sekä sähkölaitteiden, avotulen ja tulisijojen käyttövirheisiin.
Asuinrakennuspaloista aiheutuu vuosittain arviolta noin 50 miljoonan omaisuusvahingot. Oman kotinsa paloturvallisuudesta ei tule huolehtia ainoastaan lainkuuliaisuudesta vaan suojatakseen itsensä, läheisensä ja omaisuutensa tulipalon seurauksilta. Tulipalossa menetettyä omaisuutta ei koskaan saa takaisin. Mikään ei korvaa tunnearvoltaan tärkeitä valokuvia tai muistoesineitä, ihmishengistä puhumattakaan.
Sisäasiainministeriön pelastusosasto ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ovat tuottaneet palovara.net-sivuston, jossa opastetaan tulipalojen välttämistä. Sivuston julkaisu liittyy 112-päivään, jota vietetään jälleen 11.2. eri puolella Suomea. Teemapäivän tapahtumissa on tavoitteena korostaa niitä keinoja, joilla voidaan välttää arjen vaaratilanteet.
Lisätietoa:
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta