Energiatehokkuutta edistävä direktiivipaketti valmistunut
Muu tiedote, julkaisupäivä 8.12.2009
Energiatehokkuuspaketissa 7.12.2009 hyväksytty direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta edellyttää kansallisten energiatehokkuusvaatimusten asettamista uudis- ja korjausrakentamiseen. Uusittu direktiivi täsmentää myös energiatodistuksiin liittyviä menettelyjä ja lisää todistusten painoarvoa.
- Rakennusten osuus energiankulutuksesta EU:ssa ja Suomessa on 40 % eikä ilmastotavoitteita saavuteta ilman rakennusten energiatehokkuuden huomattavaa parantamista. EU:n tavoite on matalaenergiarakentaminen, johon suuntaan Suomi on jo siirtymässä vuonna 2010 tiukentuvilla rakentamismääräyksillä ja edelleen vuonna 2012 tehtävällä määräysten uudistuksella, totesi rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä vastaava asuntoministeri Jan Vapaavuori.
Ministeri Vapaavuoren mukaan uusittu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttää energiatehokkuusvaatimuksia myös korjausrakentamiseen. - Se tulee olemaan haaste sekä kansalliselle lainsäädännölle että koko rakennusalalle, mutta samalla erinomaisen tärkeää, kun otetaan huomioon kuinka suuri energiasäästöpotentiaali olemassa olevaan rakennuskantaan sisältyy, jatkoi ministeri Vapaavuori.
Direktiivi energiamerkinnöistä on puitedirektiivi, jonka nojalla komissio voi antaa laitekohtaisia direktiivejä kotitalouslaitteiden energiamerkinnästä. Energiamerkintöjen tarkoituksena on ohjata kuluttajia valitsemaan energiatehokkaita kylmäsäilytyslaitteita, pesukoneita, kuivausrumpuja, lamppuja, uuneja ja ilmastointilaitteita.
Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön tiedote
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta