Taloyhtio.net
Sivukartta Keskustelu Kiinteistöliitto
Etusivu Ajassa Asuminen Hallinto Lakitieto Talous Hoito ja kunnossapito Peruskorjaus ja remontointi Talotekniikka Jäsensivut
Etusivu > Asuminen > Ajankohtaista > Internetin käytön yleistyminen tasaantunut

Internetin käytön yleistyminen tasaantunut
Muu tiedote, julkaisupäivä 8.9.2009

Internetin käytön yleistyminen on tasaantunut ainakin toistaiseksi. 82 prosenttia 16-74 vuotiaista suomalaisista ilmoitti keväällä 2009 käyttäneensä internetiä edellisten kolmen kuukauden aikana. Osuus on prosenttiyksikön vähemmän kuin vuonna 2008. Aiemmin tällä vuosikymmenellä internetin käyttäjien osuus väestöstä kasvoi vuosittain muutaman prosenttiyksikön.

Internetin käyttö kuitenkin laajenee edelleen muulla tavoin. Esimerkiksi netissä käyminen päivittäin on yhä yleisempää. Keväällä 2009 peräti 82 prosenttia internetin käyttäjistä ilmoitti käyttävänsä sitä päivittäin tai lähes päivittäin. Osuus kasvoi kaksi prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta.

Internetin käyttäminen edellisten kolmen kuukauden aikana 2000-2009, %-osuus 16-74-vuotiaista

netin käyttö 2000-09.gif

Internetin käytön edellytykset paranevat Suomessa. Internet-yhteyden yleisyys kodeissa nousi kuusi prosenttiyksikköä 78 prosenttiin. Myös tietokoneen yleistyminen jatkuu. Keväällä 2009 tietokone oli käytettävissä 80 prosentissa kotitalouksista, kun edellisenä vuonna osuus oli 76 prosenttia. Kannettava tietokone on kodeissa yleisempi kuin pöytäkone. Keväällä 2009 peräti 56 prosentissa kotitalouksista oli kannettava, kun pöytäkoneen yleisyys oli laskenut 49 prosenttiin.

Internet on yleisimmin viestinnän, asioiden hoidon ja tiedonhaun väline. Sähköposti on yleisin netin käyttötapa. Sähköpostia lähetti tai vastaanotti 91 prosenttia netin käyttäjistä keväällä 2009. Tavaroista ja palveluista etsi tietoja 86 prosenttia.

Internetin käytön useus iän mukaan, osuus internetiä viimeisten kolmen kuukauden aikana käyttäneistä

netin käytön useus 2009 iän mukaan.gif

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuosittain tekemästä tieto- ja viestintätekniikan käyttö tutkimuksesta. Tutkimuksessa haastatellaan noin 3 000 henkilöä.

Lähde: Tilastokeskus, Tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimus 2009

Takaisin


Kommentoi ja keskustele uutisesta

Ei yhtään kommenttia!

Lisää kommenttisi

Kirjoita alla olevaan lomakkeeseen oma kommenttisi tiedotteesta. Paina lopuksi "Kommentoi" -painiketta lisätäksesi kommenttisi.

Aloita kommentointi kirjautumalla