Taloyhtio.net
Sivukartta Keskustelu Kiinteistöliitto
Etusivu Ajassa Asuminen Hallinto Lakitieto Talous Hoito ja kunnossapito Peruskorjaus ja remontointi Talotekniikka Jäsensivut
Etusivu > Asuminen > Ajankohtaista > Suomen Kiinteistölehti kesällä

Suomen Kiinteistölehti kesällä
Muu tiedote, julkaisupäivä 18.6.2009

Suomen Kiinteistölehden kesän numero katsoo vuodenaikaan sopivasti pihalle ja kertoo, kuinka Turussa asunto-osakeyhtiö sai tuiki tavallisesta kerrostalon piha-alueesta persoonallisen. Nyt pihassa virtaavat kiviset "purot" ja pimeällä nämä purot ja pihan puut kylpevät valossa. Piha-alueen uudistustoimet tulivat ajankohtaiseksi, kun maata jo muutenkin myllerrettiin julkisivuremontin takia.

Kiinteistölehti logo.gif

Samassa lehdestä löydät myös viheralan konkarin näkemyksiä. Hänen mukaansa pihojen arvostus on selvästi noussut ja yhä useammin kerrostaloissakin piha mielletään yhteiseksi olohuoneeksi. Kolmannessa samaan aihepiiriin liittyvässä artikkelissa kerrotaan, kuinka tuollainen yhteinen olohuone Helsingissä saatiin vanhasta pihakuilusta.

Ulkona ollaan myös artikkelissa "Kohti hyvää jäteasemaa". Se kertoo, kuinka jäteastiat oh hyvä sijoittaa, jotta niiden tyhjennys on helppoa ja turvallista. Tärkeää on myös se, että suurissa kiinteistöissä on useita jätepisteitä, etteivät roskapussien kuljetusmatkat muodostu kenellekään asukkaalle kohtuuttomiksi.

"Aurinkoenergia pysähtyi Eko-Viikkiin" -artikkeli puolestaan johdattelee lehden energiateemaan ja kertoo, kuinka elinkaarimallista voi löytyä ratkaisu aurinkojärjestelmien ongelmiin. Tohtori Jari Virta puolestaan luotaa valmiin rakennuskannan energiatehokkuusvaatimuksia ja jo tämänkertaisen artikkelinsa otsikossa vaatii, että markkinoille on saatava energiatehokkaita korjausratkaisuja.

Nämä ja monet muut ajankohtaiset aiheet löydät Suomen Kiinteistölehden kesänumerosta. Kesäksi lehti jääkin tauolle. Seuraava Suomen Kiinteistölehti ilmestyy syyskuussa.

Kiinteistölehti on taloyhtiöiden oma lehti

Suomen Kiinteistölehti on taloyhtiöiden oman järjestön - Kiinteistöliiton ja kiinteistöyhdistysten - lehti taloyhtiöiden päättäjille. Kiinteistölehti on kiinteistönpidon ja korjausrakentamisen ammattilehti, joka on suunnattu asunto- ja kiinteistöyhtiöiden puheenjohtajille ja hallitusten jäsenille, isännöitsijöille, kiinteistönhoidon ja rakennuttamisen vastuuhenkilöille sekä aktiivisille asukkaille. Taloyhtiöiden hallituksille Suomen Kiinteistölehti on oiva työkalu tietojen ajan tasalla pitämiseen. Hallituksen tiedonsaannin turvaaminen ja osaaminen hyödyttävät kaikkia osakkaita.

Takaisin


Kommentoi ja keskustele uutisesta

Ei yhtään kommenttia!

Lisää kommenttisi

Kirjoita alla olevaan lomakkeeseen oma kommenttisi tiedotteesta. Paina lopuksi "Kommentoi" -painiketta lisätäksesi kommenttisi.

Aloita kommentointi kirjautumalla