Suomalaisista 61 % arvioi voivansa varautua tulipaloihin paremmin
Muu tiedote, julkaisupäivä 26.5.2009
Suomalaiset voivat mielestään torjua itseään uhkaavia onnettomuuksia nykyistä paremmin. Kansalaisista 61 % katsoo voivansa varautua paremmin tulipaloihin ja 67 % tapaturmiin. Tulipaloja syttyy joka päivä lähes 40. Niistä vähintään puolet olisi harkitulla toiminnalla estettävissä ennalta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö toivoo, että kansalaiset itse miettisivät, miten voisivat välttää erilaiset onnettomuudet.
Tärkeintä onnettomuuksien ehkäisyssä ovat turvallisuusmyönteinen asenne sekä tiedot ja taidot, joilla onnettomuuksia torjutaan. SPEKin teettämän kyselytutkimuksen*) mukaan kansalaiset olivat syksyllä 2008 varautuneet tulipalon uhkaan ensisijaisesti hankkimalla palovaroittimen sekä alkusammutusvälineitä. Kuitenkin tärkein torjuntatyö tehdään ennen kuin tulipalo on edes syttynyt ja jotta se ei syttyisi. Vain joissakin yksittäisissä vastauksissa huomioitiin ennaltaehkäisevät toimet, kuten nuohous, sähkölaitteiden sammuttaminen ja yleinen varovaisuus tulen kanssa.
Turvallisuusasenteissa on vielä runsaasti parantamisen varaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on nostanut yhdeksi tärkeäksi tavoitteekseen suomalaisen turvallisuuskulttuurin kehittämisen siten, että ihmisten asenteet muuttuvat turvallisuusmyönteisemmiksi. Pitkällä tähtäimellä muutos näkyy onnettomuuksien ja vahinkojen vähenemisenä.
Onnettomuusriskit on tunnistettava ennen torjumista
Kyky havaita onnettomuusriskejä paranee oikeanlaisten asenteiden myötä. Riskit onkin tunnistettava ennen kuin niitä voidaan torjua. Usein kyse on yksinkertaisista asioista, kuten sähkölaitteiden korjauttamisesta, kun ne toimivat oudosti. Tai ruoan kypsentämisestä valvotusti. Tai pyykkien kuivattamisesta turvallisessa paikassa eikä kiukaan yllä tai sähköpatterin päällä. Tai tupakan polttamisesta ulkona. Keinoja on lukemattomia, ja riskien havaitsemisen taito paranee harjoittelemalla.
*) SPEK teetti syksyllä 2008 kyselytutkimuksen ihmisten suhteesta omatoimiseen varautumiseen ja lähiympäristön turvallisuuteen. Suomen Kyselytutkimus Oy haastatteli lokakuun aikana tuhatta henkilöä, jotka olivat iältään 15-79 -vuotiaita.
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta