Pienistä virheistä syntyi tuhoisia tulipaloja
Muu tiedote, julkaisupäivä 13.3.2009
Tulipalo ei tarvitse syttyäkseen kuin pienen unohduksen tai väsähdyksen. Ruoka unohtuu hellalle yksin paistumaan, tupakoitsija nukahtaa sohvalle kesken sauhuttelun, pyykit ovat kuivumassa kuuman kiukaan yläpuolella. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurannan mukaan myös helmikuussa syttyi tuhoisia tulipaloja herpaantumisen seurauksena. Tulipaloissa menetettiin viime kuussa 14 ihmishenkeä. Useimmissa näistä tapauksista myös koko talo tai asunto tuhoutui täysin.
Vuosittain noin tuhat tulipaloa saa alkunsa tupakasta. Varsinkin yksinään elelevä tupakoitsija polttaa mielellään mukavasti nojatuolissa tai sohvalla. Unen yllättäessä vaara on todella lähellä, sillä käryävä tupakka saa huonekalun herkästi kytemään ja savuamaan, jolloin tupakoitsija on jo välittömässä hengenvaarassa. Yleensä tuoli tai sohva syttyy myös palamaan. Helmikuussa ainakin kaksi ihmishengen vaatinutta paloa alkoi todennäköisesti tupakasta.
Helmikuussa palvelutalossa Kangasalla oli yli 70 asukasta suuressa vaarassa, mutta automaattinen sammutuslaitteisto pelasti tilanteen ja talon asukkaat. 86-vuotiaan liikuntarajoitteisen naisen vuoteesta alkanut tulipalo olisi ensimmäisenä vienyt hengen häneltä itseltään, elleivät sammutuslaitteiston vesisuihkut olisi sammuttaneet paloa.
Sähkölaitteiden paloturvallisuus on usein käyttäjästä kiinni
Sähkölaitteista saa alkunsa vuosittain yli tuhat tulipaloa. Tyypillisimpiä palonsyitä ovat päälle unohtunut liesi tai liedelle yksin kiehumaan jäänyt ruoka. Paloriskiä voi vähentää huomattavasti erilaisilla lieteen liitettävillä turvalaitteilla. Ne sopivat kaikenikäisten talouksiin ja estävät unohduksen tai väsähdyksen ikävät seuraukset.
Unohtamisen nimiin menevät myös yksinään päälle jääneet silitysraudat, leivänpaahtimet, grillit ja pesukoneet. Epäkuntoisia sähkölaitteitakaan ei muisteta viedä korjattaviksi heti, kun vika on havaittu. Pyykkien kuivattaminen kiukaan yllä tai sähkölämmittimen päällä on myös palovaarallista puuhaa. Toisesta huoneesta tai kännykästä kytkettävät sähkösaunat ovat vaarallinen yhdistelmä kiukaan ylle viritetyn pyykinkuivatuksen kanssa. - Pyykkejä ei pidä kuivattaa löylyhuoneessa lainkaan, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön johtaja Matti Orrainen.
Tyypillinen palokuoleman uhri oli jälleen helmikuussa keski-ikäinen tai ikääntynyt mies. Yksi menehtyneistä oli nuori nainen ja yhden sukupuoli ei käynyt ilmi lehdistöseurannasta. Kuolemaan johtaneiden tulipalojen syttymissyyt eivät useimmissa tapauksissa selvinneet mediatiedoista. Kaikkiaan alkuvuoden aikana tulipaloissa on kuollut 22 ihmistä.
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
- - -
Lisätietoa asumisen paloturvallisuudesta mm. Taloyhtio.netin paloturvallisuus-sivuilta.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta