Taloyhtio.netin kävijämäärä kovassa kasvussa
Muu tiedote, julkaisupäivä 7.4.2007
Vuoden 2007 tammi-maaliskuun aikana on Taloyhtio.netin kävijämäärä lisääntynyt huomattavasti. Taloyhtio.netin sivuilla oli maaliskuussa yhteensä kävijöitä yli 52.000, jossa on kasvua edelliseen kuukauteen lähes 10.000 kävijän verran. Sivustolla kävi maaliskuussa keskimäärin yli 1.680 eri ihmistä vuorokaudessa. Arkisin portaalin sivuilla vieraili keskimäärin lähes 1.900 ja viikonloppuisin yli 1.170 eri kävijää vuorokaudessa.
Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana vuonna 2007 on Taloyhtio.netin sivuilla käynyt keskimäärin yli 46.000 eri kävijää kuukaudessa. Tämä tarkoittaa yli 10.600 eri kävijää viikossa. Maaliskuussa kävijöiden määrä oli jopa yli 12.000 ihmistä viikossa. Kävijämäärän kasvu on ollut suurinta arkipäivien osalta, vaikkakin kasvua on ollut myös viikonloppuisin sivustoa käyttäneiden osalta. Yhtiökokouskausi näkyy luonnollisesti kävijämäärän kasvussa sekä se, että taloyhtiöiden asiat ovat olleet julkisuudessa paljon esillä kevään aikana.
Taloyhtio.net -portaali avattiin Kiinteistö 03 messuilla ja silloin tavoitteeksi asetettiin saavuttaa 1.000 eri kävijän päivä taso. Tämä tavoite on selkeästi ylitetty. Vuoden 2007 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana oli vain 10 yksittäistä päivää, joina portaalin kävijämäärä jäi alle tuhannen ihmisen. Kahdeksana päivänä kävijoitä oli jopa yli 2.000 yhden vuorokauden aikana.
Taloyhtio.net on kohderyhmäportaali taloyhtiöiden hallituksille, isännöitsijöille sekä kerros- ja rivitaloasukkaille. Taloyhtio.net tarjoaa taloyhtiöiden toimijoille paljon maksutonta perustietoa sekä tuotteita ja palveluja yhden luukun periaatteella. Portaalin tuottavat Kiinteistöliitto, Kiinteistöalan Kustannus Oy, Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy ja Suomen Talokeskus Oy yhdessä lukuisten kumppanuustahojen kanssa.
Taloyhtio.netissä on kolme käyttäjätasoa
Taloyhtio.net portaalissa on kaikille avoimet sivut, jotka eivät edellytä rekisteröitymistä. Tämän lisäksi rekisteröityneille käyttäjille on tarjolla enemmän tietoa ja toimintoja sisältävät sivut samassa osoitteessa. Kiinteistöliiton jäsentalojen hallitukset ja isännöitsijät saavat vielä tätäkin enemmän tietoa jäsensivuilta. Rekisteröityminen Taloyhtio.netin käyttäjäksi on maksutonta.
Rekisteröityneet käyttäjät saavat mm. kutsuja koulutustilaisuuksiin sekä ajankohtaistiedotteita. Rekisteröityneiden käyttäjien osiossa toimii mm. keskustelupalsta ja rekisteröityneet käyttäjät voivat lukea myös UKK- eli FAQ-palstaa eli usein kysyttyjä kysymyksiä. Rekisteröityneitä käyttäjien määrä kasvaa koko ajan ja jo lähes 7.000 taloyhtiöiden toimijaa on rekisteröitynyt Taloyhtio.netin käyttäjäksi.
Kolmantena tasona on Kiinteistöliiton jäsentaloyhtöille suunnattu jäsensivusto, jonne pääsevät vain rekisteröityessään jäsennumeron oikein syöttäneet jäsentalohtiöiden isännöitsijät ja hallituksen jäsenet. Rekisteröityä voi osoitteessa www.taloyhtio.net/info/rekisteroityminen/.
Samalla jäsennumerolla voi rekisteröityä useampi henkilö eli esimerkiksi jäsentaloyhtiön kaikki hallituksen jäsenet. Jokainen rekisteröityjä tarvitsee oman sähköpostiosoitteen, joka toimii käyttäjätunnuksena. Sähköpostiosoitetta kirjoitettaessa tulee olla huolellinen ja kirjoittaa osoite oikein, sillä salasana toimitetaan käyttäjän syöttämään osoitteeseen. Info-osion omat tiedot -kohdassa käyttäjä pääsee halutessaan vaihtamaan salasanansa.
Rekisteröityminen tulee tehdä vain yhden kerran. Kirjautuminen tehdään sen sijaan joka kerta jäsensivuille tai rekisteröityneiden käyttäjien osioihin mentäessä. Uloskirjautumista ei tarvita, koska käyttäjä kirjataan ulos palvelusta automaattisesti.
Lisätietoa antaa
- Taloyhtio.netin päätoimittaja Timo Tossavainen, puh. (09) 1667 6250 tai sähköposti

Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta