Taloyhtio.net
Sivukartta Keskustelu Kiinteistöliitto
EtusivuJäsensivut
Etusivu >

Ohje: Asbestilainsäädäntöuudistus (pdf-tiedosto)

Ohje: Asbestin kartoitusvelvollisuus osakkaan huoneistoremontissa (pdf-tiedosto)

Yleistä

Asbestiin liittyvä uudistunut lainsäädäntö on astunut voimaan vuoden 2016 alusta. Aikaisempi asbestitöihin liittyvä lainsäädäntö korvattiin uudella lailla (684/2015) eräistä asbestipurkutyötä koskevista vaatimuksista ja valtioneuvoston asetuksella (798/2015) asbestityön turvallisuudesta. Tausta lainsäädännölle on EU:n direktiivissä, sekä kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksessa. Lain tarkoituksena on turvata niin asukkaiden kuin asbestin parissa työskentelevien turvallisuutta entistä paremmin.

Suomessa asbestin runsas käyttö alkoi 1930-luvulla. Käyttö alkoi kuitenkin vähentyä 1970-luvun lopulla terveyshaittojen ilmaantuessa ja loppui vähitellen 1980-luvulla. Asbestipitoisten rakennusmateriaalien valmistus ja maahantuonti kiellettiin vuoden 1993 alusta ja myyminen ja käyttöönotto 1994 alusta. Asbestia käytettiin muun muassa putkieristeissä, ruiskutuseristeenä, tasoitteissa, kiinnityslaasteissa, maaleissa, liimoissa, rakennuslevyissä, ilmastointikanavissa, muovimatoissa, saumauslaasteissa, kaakeleissa, vinyylilaatoissa, palokatkoeristeissä ja ovissa.

Taloyhtiön sekä osakkaan kannalta tärkeimmät lainsäädäntömuutokset muodostuvat pakollisesta asbestikartoituksesta, purkutyöntekijän pätevyysvaatimuksesta sekä pakollisesta ilmannäytteenottamisesta.

Kartoitus

Pätevyysvaatimus

Ilmannäytteenottaminen

Käytännön vaikutuksia taloyhtiön hankkeessa

Käytännön vaikutuksia osakkaan hankkeessa