Etusivu
>
Myös kiinteistöt siirtyvät kesäaikaan
Myös kiinteistöt siirtyvät kesäaikaan
Muu tiedote, julkaisupäivä 20.4.2012
Keväällä taloyhtiöissä mietitään, mitä on tehtävä, jotta kiinteistöt saataisiin kesäkuntoon. Suomen Kiinteistölehden tuoreimmassa numerossa neuvontainsinööri Jaakko Laksola käy seikkaperäisesti läpi kaikki tärkeimmät tarkastukset, jotka kuuluvat rakennusalan ammattilaisille ja huoltoliikkeille. Myös asukkaat voivat tehdä joitakin tärkeitä tarkastuksia, mutta mitä? Sen luet Suomen Kiinteistölehden numerosta 4/2012.
Energian kulutuksesta ja lämmityksestä aiheutuvat kustannukset ovat taloyhtiön merkittävimpiä kulueriä. Artikkelissa "Näin energiatalous paranee korjauksissa" Essi Routasuo muistuttaa, että suin päin energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden viidakkoon ei kuitenkaan kannata syöksyä. Paras lopputulos saavutetaankin, kun korjaus- ja hankesuunnittelu on hoidettu asiaankuuluvalla huolellisuudella.
Kun korjaushankkeisiin lähdetään, olipa kyse sitten vaikkapa tuoreimmassa lehdessä vahvasti esiin nousevasta väestönsuoja-asiasta, on tärkeää huolehtia siitä, että päätökset tehdään asianmukaisessa järjestyksessä. Artikkelissa "Korjaushankkeen päätöksentekomenettely ja hallituksen vastuu asunto-osakeyhtiössä" aihepiiriin pureutuu Kiinteistöliitto Uusimaan johtava lakimies Mia Pujals.
Samaa aihetta Mia Pujals käsittelee kevään tärkeimmässä taloyhtiöiden hallituksille ja isännöitsijöille suunnatussa tapahtumassa, Taloyhtiö 2012-teemapäivässä Finlandia-talolla. Kevään ykköstapahtuma, johon voit kätevästi ilmoittautua mm. Taloyhtiö.netin tai Suomen Kiinteistölehden nettisivujen kautta, järjestetään tänä vuonna torstaina 26. huhtikuuta.
Nämä ja monet muut aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta 4/2012.
Takaisin
Kommentoi ja keskustele uutisesta