Moni puutarhaharrastaja tähyili kesällä turhaan taivaalle edes pientä sadepilveä etsiskellen. Poikkeuksellisen sateeton hellekesä kuivasi rakkaudella vaalittuja pihakasveja ja jätti ammottavia aukkoja perennapenkkeihin.
Puutarhahanskoja ei kuitenkaan kannata ripustaa naulaan - nyt jos koskaan on aika elvyttää piha ja istuttaa uudet kasvit kuolleiden ja kärsineiden tilalle. Niin tekevät myös puutarha-alan ammattilaiset. Julkisten viheralueiden ja puistojen istutuksia uusitaan parasta aikaa kovalla vauhdilla. Helpotusta hommaan tuntuu tarjoavan myös luonto. Kaivattuja sateita on syksyn tullen saatu useilla paikkakunnilla.
Syksy on parasta istutusaikaa tänäkin vuonna
Syksy on useimmille monivuotisille kasveille parasta istutusaikaa. Kun vettä sataa, ilma on kostea ja päivät lyhenevät ja viilenevät, taimet juurtuvat hyvin, eikä pitkälle iltaan porottavan auringon paahde rasita kasveja. Tänä syksynä kannattaa tosin istutuspaikan kosteutta tarkkailla muita vuosia tarkemmin, niin perusteellisesti maa paikoin kesällä kuivui.
Otollisista istutusolosuhteista huolimatta moni puutarhaharrastaja jättää istuttamisen kevääseen. Syysistutusten puolesta kampanjoivista Puutarhaliitosta ja Viherympäristöliitosta muistutetaan, että keväällä pihassa riittää kyllä yllin kyllin töitä. On suuri etu, jos istutukset on tehty jo syksyllä. Aikaa jää enemmän mm. maan kunnostukseen, pensaiden leikkaamiseen ja muihin kevättöihin. Istuttaa voi aina maan jäätymiseen saakka.
Vihreyttä ensi kevään puutarhajuhliin
Yksi syysistutusten suurista eduista on, että nyt istutetut taimet lähtevät reippaaseen kasvuun heti kevään herättyä. Hyvin juurtuneet taimet pystyvät hyödyntämään kaiken maan kevätkosteuden. Tämä kannattaa pitää mielessään ainakin niiden, jotka suunnittelevat viettävänsä puutarhassa ylioppilasjuhlia tai muita merkkipäiviä heti alkukesästä.
Jos on hyvin tarkka, mitä kasveja puutarhaansa haluaa, puutarhaliikkeissä kannattaa kierrellä nyt. Valikoimat ovat runsaimmillaan, kun taimistojen kesän sato on valmistunut. Harvinaisuudet ja kysytyimmät kasvit löytää kevättä varmemmin syksyllä. Usein kasvivalinnoissa tulee tiedostamattaan suosineeksi lajeja, jotka kukkivat juuri ostohetkellä. Istutusten jaksottaminen koko kasvukaudelle varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn varmistaa, että kevään kukkarunsauden jälkeenkin pihassa riittää katseltavaa.
Pihasuunnitelman teko alkaa syksyllä
Pihanomistajalle puutarha- ja pihasuunnitelman teko tulee usein mieleen keväällä. Silloin ollaan kuitenkin auttamattomasti myöhässä - suunnittelijat ovat varattuja ja rakentajien kalenterit täynnä. Jos pihasuunnitelman haluaa teettää, syksy on oikea aika tarttua toimeen. Suunnittelija ehtii vielä tutkia tontin ennen lumien tuloa ja suunnitelma syntyy ammattitaidolla hätäilemättä. Myös tilausten jättäminen viherrakentajille on nyt ajankohtaista.
Lisätietoja: Taimistoviljelijät ry (09) 5841 6550 tai 5841 6551
Taloyhtiöiden isännöitsijöiden ja hallitusten sekä kerros- ja rivitaloasukkaiden käytettäväksi kootaan tietoa leikkipaikkojen käyttöön, turvallisuuteen ja tarkastuksiin liittyen Playcaren ja Taloyhtio.net -portaalin yhteistyönä. Playcare tuottaa sisältöä oman erityisosaamisensa ja palvelujensa osalta julkaistavaksi Taloyhtio.net -portaalissa osoitteessa www.taloyhtio.net/asuminen/pihaopas/leikkivalineet.
Taloyhtiöiden, isännöitsijöiden ja laitevalmistajien yhteinen etu on se, että osataan toimia oikein ja ajoissa leikkipaikkojen turvallisuuden suhteen. Tietoa on ollut paljon saatavissa internetissä ja eri organisaatioilla jo aiemminkin, mutta tieto on ollut hajallaan eri tahojen omilla sivuilla. Nyt tiedon löydettävyyttä parannetaan kun yhden osoitteen kautta löydettäväksi tulee Playcaren tuottamaa aineistoa sekä linkkejä lisätietosivuille.
Playcare on leikkipaikkojen turvallisuustarkastuksiin sekä niiden huoltoihin ja korjauksiin erikoistunut yritys. Playcare pystyy tarjoamaan taloyhtiöille objektiivisen turvallisuustarkastuksen sillä se on täysin laitetoimittaja riippumaton. Playcaren internet-sivut löytyvät osoitteesta www.playcare.fi.
Taloyhtio.net on kohderyhmäportaali taloyhtiöiden hallituksille, isännöitsijöille sekä kerros- ja rivitaloasukkaille. Taloyhtio.net tarjoaa taloyhtiöiden toimijoille paljon maksutonta perustietoa sekä kaupallisia tuotteita ja palveluja yhden luukun periaatteella. Tiedon ja tiedotteiden lisäksi Taloyhtio.netin sivuilta löytyy myös tapahtumakalenteri sekä keskustelupalsta.
Perustajaorganisaatioina Taloyhtio.net -portaalissa ovat Suomen Kiinteistöliitto, Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Kiinteistöalan Kustannus Oy ja Suomen Talokeskus Oy. Perustajien lisäksi tietoa tuottavat ja palveluja tarjoavat lukuisat yhteistyökumppanit.
Lisätietoja antavat:
Syyskuun nimikkokasveissa, villiviineissä (Parthenocissus) ja tädykkeissä (Veronica) hehkuvat nyt kauniit ruskan värit. Seiniä myöten katonrajaan kiipeilevässä villiviinissä näkyvät ensimmäiset ruskan merkit jo elokuun puolivälissä. Syyskuuhun mennessä sen lehdistö värittyy leiskuvan punaiseksi jopa sateisina syksyinä. Samanaikaisesti puutarhan kukkapenkissä hohtavat monivuotisen virginiantädykkeen pitkät, liilat tai valkoiset kukinnot. Varjoisilla paikoilla saattaa yhä nähdä myös sinisinä kukkivia ranta- ja tähkätädykkeitä.
Syksy on villiviinien loiston aikaa
Villiviini viihtyy erinomaisesti sekä aurinkoisilla kasvupaikoilla että kevyessä varjossa. Kirkkaimmilleen sen punainen syysasu värjäytyy auringossa. Suurien, upeiden lehtien varjoon jäävät niin pienet, vihertävät kukat kuin vaatimattomat, syötäväksi kelpaamattomat tummansiniset marjatkin. Katseen vangitsee kasvin kiiltävä ja terve lehdistö, joka puhkeaa myöhään keväällä ja punertuu aikaisin syksyllä.
Kasvualustakseen villiviini tarvitsee tuoretta ja runsasravinteista multaa. Etenkin seinän viereen räystään alle istutettu nuori kasvi kärsii helposti kuivuudesta. Kun villiviini on varttunut isoksi ja juuristo on levinnyt seinustalta eteenpäin, se pärjää ilman kastelua.
Villiviineistä korkeimmalle kiipeää imukärhivilliviini (Parthenocissus quinquefolia), joka pystyy nousemaan jopa 10 metrin korkeudelle ilman tukea. Sen pienet imukuppimaiset kärhit kiinnittyvät tiukasti karkeaan pintaan. Laji menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I-III(IV). Säleikkövilliviinin (P. inserta) saa menestymään aina Oulun korkeudella, V-vyöhykkeellä saakka. Se tarvitsee kuitenkin tuen kasvaakseen ylös pergolan tai talon seinää. Säleikkövilliviini voidaan myös istuttaa maanpeittäjäksi esimerkiksi rinteeseen tai verhoamaan korkeita muureja alaspäin kasvavilla versoillaan.
Myöhäisiä ja varhaisia tädykkeitä
Tädykkeet (Veronica) ovat helppohoitoisia ja talvenkestäviä perennoja, joista myöhäisimmät kukkivat elo-syyskuussa. Pystyjen kukintojen perusväri on sininen, mutta innokkaiden kasvattajien iloksi löytyy myös roosa- ja valkokukkaisia lajikkeita. Tädykkeiden lehdet ovat kapeat ja tummanvihreät.
Virginian-, tähkä- ja rantatädykkeiden loistosta pääsee nauttimaan vielä syyskuussakin. Mitä korkeampi kasvista tulee, sitä myöhemmin se kukkii. Esimerkiksi myöhäisimmästä virginiantädykkeestä (Veronica virginica) kasvaa paksussa mullassa jopa 150-senttinen. Sen elo-syyskuussa kukkaan puhkeavat tähkät ovat hyvin korkeat, kapeat ja vaaleanroosat, valkoiset tai liilat. Tämä tanakkaversoinen laji talvehtii varmimmin läpäisevässä maassa lämpimällä paikalla.
Erittäin talvenkestävä rantatädyke (Veronica longifolia) kasvaa noin metrin korkuiseksi. Vaikka se on rantakasvi, se menestyy myös tavallisessa pihamullassa. Hyvin samankaltainen, mutta edellistä matalampi tähkätädyke (V. spicata) taas suosii kuivaa maata. Molemmat kukkivat sinisin tähkin heinäkuun alkupuolelta elokuun loppuun, puolivarjossa vielä syyskuussa.
Noin 30-senttiset loisto- ja unelmatädykkeet kukkivat alkukesällä. Taivaansininen unelmatädyke (Veronica gentianoides) avaa nuppunsa jo toukokuussa. Mätästävä ja rentoversoinen loistotädyke (V. austriaca subsp. teucrium) kukoistaa vahvan sinisine kukkineen kesäkuun alkupuolelta heinäkuuhun.
Kun kasvupaikka valitaan oikein, tädykkeet kukkivat runsaasti ja viihtyvät kauan paikallaan. Ne kasvavat parhaiten aurinkoisella tai puiden kevyesti varjostamalla pihalla. Multa kalkitaan perusteellisesti ja ojitetaan.
Kuukauden kasvit valitsee Taimistoviljelijät ry kullekin kasvukauden kuukaudelle. Valitut pensaat, puut ja perennat ovat hyviksi havaittuja monivuotisia koriste- tai hyötylajeja. Niiden valinnalla halutaan myös muistuttaa siitä, että monivuotisten kasvien taimia voi istuttaa koko kasvukauden ajan roudan sulamisesta maan jäätymiseen saakka.